Af-riikka

Riikka has asked me to write a few words on my brief visit to the Republic of Benin, so here goes nothing…I’m scribbling these notes to a notebook adorned with the visage of the current president, the esteemed Dr. Yayi, while sipping my coffee at a hotel bar on surprisingly cold Monday morning. The Harmattan has started and the temperature is down to a chilling twenty-something degrees centigrade… On my choice of terminology The more pedantic may be annoyed by my layman’s usage of the term anarchy, but bear with me. It is after all a word inflated by its usage, meaning different things to UK punks and Spanish socialists. In this text, I use anarchy loosely to describe complex systems run without apparent centralized control. For that, to me, is the quintessential Beninese experience as a tourist: to witness a (semi-)functioning society with very little apparent organization. From where I come from… Growing up in Finland, one gets used to rules, regulations and restrictions: the don’ts.

Seuraavat fraasit on hyvä osata, jos täällä pidempään oleilee: "Yovo-yovo-bonsoir-ca-va-bien-merci!" = valkoinen-valkoinen-hyvää-iltaa-mitä-kuuluu-kiitos ! Tältä on mahdoton välttyä Beninissä: paikallisten lasten latelema litania, usein kuulee myös pelkän alun, tai vain yovo-huudon… "Bon assise!" = Hyvää istumista! Olin aluksi hiukan hämmentynyt tästä lausahduksesta, koska en ollut kuullut vastaavaa ennen. Istuminen on täällä arvostettua – vieraalle tarjotaan aina ensin istumapaikka, ja seuraavaksi vettä tai vaihtoehtoisesti sodabia (palmuviinaa). Tästä tuli mieleeni jo Ranskaan palanneen stipendiaatin lausahdus "Helvetti - se on paikka, josta vesi on loppu eikä jäljellä ole mitään muuta juomista kuin sodabia…". "Tu as bien reveille?" = Heräsitkö hyvin ? Kysymyksen voi esittää ja kuulla mihin aikaan päivästä tahansa, sillä myös nukkuminen onnistuu mihin aikaan tahansa. Olisi mahtavaa saada paikallisten unenlahjat – Lomésta mieleeni on piirtynyt

Ehkä noin kahden ensimmäisen viikon aikana pidin kummallisena, että joku haluaisi elää vapaaehtoisesti Afrikassa (tai tarkemmin ottaen Beninissä). Mieleni on muuttunut alkutunnelmista, ja nyt ihmettelen lähinnä sitä, miksei joku haluaisi elää täällä, ainakin hetken aikaa, jos siihen vain on mahdollisuus ? Itse elän täällä nyt, jo kolmatta kuukautta. Siirtomaarouvan elämää ehkä, lukuunottamatta palvelijoiden puuttumista, jos taloni mittoja katsoo. Muurien takana sijaitseva palatsini on ainakin 80 neliön kokoinen, piha suorastaan valtava, mutta puutarha vielä melko vaatimaton. Liioittelen ehkä hiukkasen palatsinimitystä käyttäessäni, mutta se sopii ainakin hyvin yksiin minulle annettujen lempinimien kanssa : niitä on useita, kuten « la Reine de la Finlande » (Suomen kuningatar), « Mademoiselle Africa » tai « la Grande Dame de la Villa Karo ». Äiti olisi varmasti ylpeä nähdessään minun kastelevan terassin vierustan kukkia (kuvassa !) aamuseitsemältä - jos vain saan herättyä ajoissa, jotta

This is a comment I hear, if not daily, at least weekly. I really cannot eat a litre of maize porridge, as the locals do. That’s when they complain that I don’t eat enough…but I have gotten my appetite back, also when it comes to chocolate and sweets :) Consequently I have been hearing quite a few comments about my weight lately. The first one who remarked something was Vincent, a waiter in Farafina, the nearest restaurant – he started: “Riikka is just getting more and more beautiful all the time.” Before I had time to say anything, he continued: “You have gained some weight here! It’s a good thing, but you have to keep an eye on what you eat…”. Erh, so this positive beginning turned into something which might be regarded as an insult in Europe. But since then (this was maybe two weeks ago) I have gotten more and more similar observations from different people. They are mostly meant as compliments, I’ve understood. Remarks about other people’s appearance seems to be a way of caring, al

So far I have managed to participate in the festivities of all the three main religions in Benin: Christianity, Islam and Voodoo (several different spellings for the last one, I’m using the Hollywood version here). As for the title here, religion is closely linked to traffic, just as any other specters of life. The Ramadan ended on Sunday, and on Monday evening we had a dinner at our nightwatch Abdoullai’s house, after which we continued to the local Fulani people’s party, a few kilometers from Grand-Popo. I was quite surprised to see a Fulani version of bling-bling rappers’ clothing…I wish I had taken some photos of those guys, they were absolutely amazing. The contrast was even bigger as all the women were dressed very conservatively and didn’t dance too much, neither. I felt myself very naked with an African top which exposed my shoulders, not to mention my uncovered head...! But well, we had some pastis (I don’t think I’ve ever drank as much pastis as I’ve done here), took a lot of

My quota for tomato-onion-chili sauce with fish has been full during the last week. It somehow feels like a good idea to have a bit of a break from fish after that toxic-waste-incident in Ivory Coast ( http://www.irinnews.org/report.asp?ReportID=55612&SelectRegion=West_Africa&SelectCountry=COTE_D_IVOIRE ). It shouldn't do any harm to the vast Atlantic, but still: someone had seen dead fish on the beach here, too, and another person spoke about a dead whale… Luckily, my omelette quota has still space! Now that I have begun sports again (running at the beach this morning and private dance lessons – no smart grins there, I finally found someone who knows contemporary African dance well) I must begin eating properly. Omelettes, peanuts and fruits do not quite fill all the sections of the food pyramid. I just had the weirdest lunch: earlier during the day fried bananas, later on an omelette with bread, an orange, some olives and chocolate. Of course I had also Moka, my absolutel

I’ve been reading quite a few travel books lately – both actual guides and more literary works about people’s experiences. One that I haven’t finished yet is called “Chicken Soup for the Travelers’ Soul”, a collection of dozens little stories by different writers. It might be that I’m just having an emotional time right now, but those stories have awaken me a bit. I have remembered what travelling is all about. Travelling at its best means meeting people in the strangest places, having connection with someone even without a common language, deviations and detours. And at its worst it’s even more memorable – another unfinished book is called “Worst Journeys: The Picador Book of Travel” (1991). The author of Viceroy of Ouidah (which I didn’t manage to read before leaving, but I saw the movie by Werner Herzog, Cobra Verde – can’t really recommend to watch that one), Bruce Chatwin describes his experiences in Cotonou during a coup in 1972. He was captured by the police, suspected of being

Olen jo muutaman viikon aikana ehtinyt havainnoida ulkomaalaisten läsnäoloa Beninissä mitä erilaisemmissa paikoissa. Voisin aloittaa vaikkapa libanonilaisista, sillä ilmeisesti kaikki suurimmat varsinaiset ‘supermarketit’, ainakin Cotonoussa, ovat libanonilaisten omistuksessa. Niinpä Villa Karon aamiaisella nautitaan mm. libanonilaista kahvia - paitsi minä juon Nescaféa…kuin olisi Ranskassa taas! Tuontituotteet tulevat muutenkin vähän mistä sattuu, sillä sunnuntaina tein ruokaa papin perheelle (pienellä avustuksella tosin, ei vielä ihan sujunut tuo maissi-maniokkipuuron keittäminen yksin) argentiinalaisella öljyllä, tänään söin leivän puutteessa turkkilaisia keksejä ja muutama päivä sitten yksi stipendiaatti osti katalonialaista suklaata. Tuonnin kirjo on ymmärrettävää sinänsä, koska Beninin ja naapurimaiden kovin suppeaan teollisuuteen tuntuu kuuluvan lähinnä virvoitusjuomia, olutta ja palmusta saatavia tuotteita. Kaikki muu (kaakao, puuvilla jne.) viedään toisaalle jalostettavaksi. L

Evening at the beach with drums, dancing and a lot of sodabi (palmuviina, palm booze). I haven't started my djembe lessons yet, I'll try that next week or so... A local cemetary. Quite nice with all those palm trees. And all the stones were different, not blackish-grey as in Finland. The annual competition on pulling the rope (köydenveto, what is in English..?), series for both men and women. I was happy I didn't have to compete against those mamas, they looked stronger than these men here! A big fish in Ouidah, the main port of slave trade in the 18th - 19th century, a few million slaves were transported from there. A local football match. Check the excellent goal posts - and I just managed to click a photo during a goal! Some players didn't have any shoes, by the way. Actually I saw this match on the Togolose side, but no visa needed, we just crossed a river...

Maistan. Tuoreesta kalasta ja hedelmistä ei ainakaan tule olemaan pulaa rannikolla asuessa. Ensimmäisen viikon aikana vatsa kuitenkin oireilee tottumattomuuttaan oudosta ruokaympäristöstä. Enpä olisi arvannut, että selviytymispaketin (kiitos Mikko & Anne! tuli todella tarpeeseen...) mustikka-vadelmakeitto voisi maistua niin uskomattoman hyvältä ! Tee ja Possotomé –vesi helpottavat oloa, mutta mitään kovin raskasta ruokaa ei erityisemmin tee mieli syödä. Ruoan syömisen lisäksi sen hankkiminen tuntuu alussa hankalalta, sillä olen aina nälkäinen väärään aikaan ja väärässä paikassa. Pikaruoan käsitettä ei ole samalla tavalla olemassa kuin mihin olen tottunut, vaikka jotakin saattaakin löytää kadunkulmien kojuista. Ravintolassa taas ruoan tilaamisen ja sen saapumisen välillä kulunut aika voi olla mitä tahansa, puolesta tunnista kolmeen tuntiin. Hyvin usein kun tilaus on jätetty, ravintolanpitäjä hurauttaa mopollaan kauppamatkalle hankkimaan aineksia ateriaan. Näin varsinkin ravintoloiss

I don't mean to copy Katriina's blog (sorry, don't have the adress here, maybe you can put in your next comment :)), but it somehow feels best to describe my first days here with feelings, rather than trying to analyze it rationally. So, here we go, first two of the senses, more will come next week! Sight. A huge red star on La place de l’Etoile rouge is a reminiscent of the Marxist past of Benin. It is also one of the first things I manage to see from the window of the airplane – although I don’t have a window on my seat row, I try to peek as much as I can the scenery of the passenger in front of me. The metropole of Cotonou stretches below us, and not very invitingly, I must admit. Luckily idyllic Grand-Popo awaits… There are just way too many things to see for a first-timer, and my eyes can’t get a hold of anything else except clichés of Africa: people carrying things on top of their heads, selling everything from clocks to irons while cars have to stop in traffic ligh

This is something that interests you all, I know that for sure. So please forgive my mistakes in English, I’m writing this in a bit of a hurry right now… Actually, I noticed a fact in Paris I had already forgotten: Frenchmen are so very feminine compared to Finnish men. Well, in Benin the division of sexes is clear: men are men and women are women, as Mika Terho praises - on several occasions - in his book (see the previous post in Finnish). It does tell something that when asking the names of workers’ children in Villa Karo, only the names of women’s children were known, but nobody remembered the names of male workers’ children. One obvious reason is that women bring their children at workplace very often, whereas men don’t. Well, I have been meeting a lot, a lot of new people during these 10 days or so. First impressions are even stronger than in Finland, you can somehow feel the sincerity immediately and predict whom you will end up liking and whom you'll try to run away from a

Aloitan lainauksella Mika Terhon Afrikan päiväkirjasta (2004), josta en tosin voi sanoa pitäneeni paljoa. Mutta seuraava ote osuu vain niin hyvin tämänhetkisiin tunnelmiin : "Afrikkalaisen ajan hitaassa kulumisessa yksi viikko vastaa laskujeni mukaan kuukautta Suomessa. Eli kohta kolmen viikon asemesta olenkin ollut täällä kolme kuukautta. Täällä stressi kuolee ja se kiskotaan ihmisestä irti. Saa olla jo kunnolla kipeä mikäli täällä saa burnoutin ja tipahtaa pois uraputkesta, jonka päätepiste on Co to nou – Kuoleman joen suu." Terho kirjoittaa siis stipendiaattiajastaan Villa Karossa, henrymillermäisen "aistilliseen" (miksi miesten kirjoittama aistillisuus on minusta aina jotain aivan muuta kuin mitä itse käsitän sillä ?) tapaan. Lukekaa itse ja päättäkää, vihaatteko sitä vaiko ette. Itseäni ärsytti lievän egosentrisyyden (taiteilijat !) lisäksi kirjoitusvirheet nimissä (ainoakaan tuntemani ihmisen nimi ei ollut kirjoitettu oikein) tai nimien jättäminen kokonaan po

Ah, olinkin jo ehtinyt unohtaa ranskalaisen tietokonenäppäimistön hurmaavuuden! Olisiko näppäimistön muoto ja logiikka jotenkin verrannollinen kyseiseen kulttuuriin: ranskalainen versio on melkoisen sekava ja mutkitteleva. Kuinka voi olla mahdollista, että yksi yleisimmistä merkeistä, piste, tulee vain shift-näppäimen kautta (ja huomautuksena: oletuksena on puolipiste, kaikista merkeistä!). Ah, les Français! Pariisi hurmaa kuitenkin edelleen. Boulangerien monsieurkin hymyili, kahvilat täyttyvät puheensorinasta ja Montmartre turisteista - kuten myös vasta äskettäin uudelleen avattu Orangerie , joka esittelee metreittäin ja seinittäin Monet'n lumpeita. Siltojen alta otetussa kuvassa on tosin toinen hieno taidemuseo, Musée d'Orsay, joka oli vielä pari kuukautta sitten uusin Pariisiin perustettu museo, peräisin 1980-luvulta. Tänään suuntaan siihen viimeisimpään, "outojen kulttuurien museoon", kuten Hesari hiukan asenteellisesti otsikoi reilu kuukausi sitten. Kyseessä on s

Checklist: guidebooks leafed through, vaccinations done, anti-malaria drugs started, packing list written. Only finishing touches for the mental preparation and good-byes to Finland, family & friends left. Somehow it would be nicer to leave in October than in the middle of a beautiful Finnish summer (see the photos), but I can't really complain: winter with temperatures ranging from +25 to +35 Celsius degrees doesn't sound that bad, in the end. Besides traveller's guides, I've been doing some other Africa-related reading lately, too: Alex de Waal's "Who fights? Who cares? War and Humanitarian Action in Africa", Ryszard Kapuscinski's "The Shadow of the Sun" (strongly recommended - Eebenpuu in Finnish) and Annie Caulfield's "Show Me the Magic - Travels Round Benin by Taxi" (very strongly recommended!). Tonight I might watch Hotel Rwanda - will I have an Africa overdose already before leaving? Oh, and not to mention African dan