Af-riikka

Helsingissä paljon raitiovaunuilla liikkuvat ovat ehkä törmänneetkin ilmiöön: puhuvaan ratikkakuskiin! Viimeksi naistenpäivänä ollessani (monestakin syystä ikuisuudelta tuntuvalla) matkalla Espoonlahden kirkkoon, kutosen linjan kuski avasi yhtäkkiä mikrofoninsa ja toivotti kaikille naisille oikein hyvää naistenpäivää, saaden aikaan naurunhörähdyksiä pitkin vaunua. Tänään matkalla elokuviin todennäköisesti sama kuski avasi sanaisen arkkunsa pidemmäksi aikaa: "Excuse me, mister maybe from Russia, could you please come here. I have some information about the tram you should change into..." Pysäkin tai kahden päästä pyyntö toistuu: "Excuse me mister, please, come here...or maybe you don't understand, njet panumaiu?". Tällöin viereiseltä penkiltä nousee mies, joka kiiruhtaa hymyillen vaunun etuosaan kohti kuskia. Ihmiset vaihtavat kummastuneita katseita ja hymähtelevät itsekseen tai toisilleen, kunnes hetken päästä kuski palaa ääneen, tällä kertaa suomeksi: "Ja ...

Olen viimeisten parin kuukauden aikana kahlannut läpi kahta hyvin erilaista, suomalaisen miehen kirjoittamaa kirjaa Afrikasta. Ensimmäinen, viime vuonna ilmestynyt professori Eero Paloheimon (eläkeiän ylittänyt insinööri) Tämä on Afrikka avautui hitaasti, tuntui poukkoilevalta ja karkeasti kirjoitetulta. Toinen, Esa Salmisen (kolmekymppinen humanisti) esikoisteos Köyhyyden ammattilainen taas tempasi mukaansa sujuvan, mutkattoman kielensä ja kulttuuristen pohdiskelujensa ansiosta. En tiedä ovatko kirjailijat koskaan kohdanneet tosielämässä, mutta näin lähtökohtaisesti voisin kuvitella heillä olevan paljon yhteistä puhuttavaa. Molemmat turhautuvat kirjoissaan afrikkalaisten ja eurooppalaisten erilaisiin aikakäsityksiin, tehottomuuteen ja korruptioon. Molemmat kuvailevat naissuhteitaan, tai vain naisten ulkonäköä hyvinkin yksityiskohtaisesti, mikä on ilmeisesti ohittamaton teema kaikilla Afrikasta kirjoittavilla mieskirjailijoilla. Ja lopussa kumpikin sortuu - tai puhkeaa tarkoituksellise...

VAI... Afrikasta on vaikea kirjoittaa. Tai sanotaanko näin, että siitä on vaikea kirjoittaa uudella tavalla, tai sille oikeutta tekevällä tavalla. Toisaalta takertuu liiallisesti yksityiskohtiin, toisaalta erehtyy helposti maalailemaan laajoja, koko Afrikkaa koskevia yleistyksiä, jotka eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Tänään taas HIV/AIDSia käsitelleessä Topelian African Studies - seminaarin loppukeskustelussa syytettiin Afrikan käsittelemisestä yhtenä, isona kokonaisuutena. Kuinka sitten osaisi tasapainotella jossakin välimaastossa, sillä pakostakin joutuu sanomaan lauseita "Afrikassa sitä ja tätä", yhtä lailla kuin niin sanoisi Euroopan tai Latinalaisen Amerikan kohdalla. Olen tainnut pohdiskella tätä kysymystä jo aiemminkin, ja päätynyt siihen, että jos käsittelemäni asia koskee nimenomaan yhtä maata, käytän sen maan nimeä, jos taas olen kokenut tai kuullut samaa useammasta maasta, tulee helposti maaluettelon sijaan sanottua vain "Afrikka". Onneksi löysin kepal...

Can a culture be destroyed by outside influences? There has been a growing concern on the vanishing cultures around the world, especially in the third world countries. The Western civilization is spreading through mass media (Internet, TV, newspapers), consumer products (food, clothes, make-up...) and accelerating movement of people around the globe. This cultural globalization, or McDonaldization as it also has been called, is normally thought as something evil and destructive, a view shared especially by the intelligentsia. On the surface it is true: even in the remotes village anywhere in Africa you can surely find a bottle of Coca Cola or Fanta sold in a tiny kiosk, whereas bottled water (being more expensive than coke and thus not accessible for ordinary people) is more of an oddity outside big cities. Sometimes the global products bring a whiff of familiarity in strange surroundings: I remember when our guests from South Africa last summer, when seeing the first McDonald's...

Olen tässä viime vuosina viettänyt melko runsaasti aikaa lentokentillä, sekä omien matkojeni vuoksi että odottamassa muita ihmisiä. Beninissä seisoskelin hiostavassa ja kaoottisessa vastaanottohallissa odottamassa villakarolaisia tai omia vieraitani useampaan otteeseen, Helsingissä olen taas ollut vastaanottamassa ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita yliopiston maksaman pick up -palvelun työläisenä. Epäilisin, että muutama tusina tuntia on siis vierähtänyt lentojen saapumisalueilla. Ajankulukseni olenkin usein tarkkaillut muita odottajia. Osa on selvästi työasioilla liikkeellä, moni odottaa perheenjäseniä, jotkut jännittävät rakkaidensa tuloa. Yhden lennon matkustajien purkautuessa ulos tullista samalla purkautuu ilmaan valtava määrä erilaisia tunteita, mutta päällimmäisenä näkyy väsymyksen lisäksi onnellisuus perillepääsemisestä. Mikään ei ole parempaa kuin se, että joku on vastaanottamassa lentokentällä pitkän lennon jälkeen! Tuloalue on siis ehdottomasti lentokenttien paras, onnea uhk...

Last week I bought something strange: my first ever Benetton clothing, and the first yellow clothing during the last 10 years or so. I just couldn't resist the T-shirts for the global communication campaign of Benetton for this year: Africa Works . Funnily enough, the first place where I read about it was Iltalehti, the second best-selling tabloid newspaper in Finland! It stated briefly that the campaign is hosted by Youssou N'Dour and that Benetton supports a micro-credit project called Birima in Senegal. My Benetton T-shirt cost 17 euros, which is not much for Benetton clothes in general, but a lot for a T-shirt. The money goes probably to the huge advertising budget... Still, I have to say that I quite like the Benetton campaign - as always, they are skillful at advertising and gaining attention from people. The photos for Africa Works are supposed to present Senegalese workers from various fields who have used micro loans, offered by the NGO Birima, to start small, produc...

On the airport of Dar es Salaam, on way to Finland from Tanzania I realized that I had packed all my books (which would've all been on Zanzibar / Tanzania anyway, being books for my thesis) in the airplane cargo. Thus I browsed the bookshelves of several gift shops at the airport, wanting to find something new to read for my long journey. I picked up this book because of its unusual cover with a pink mud mosque, men with Kalashnikoves, a tank and the title: " The Lost Kingdoms of Africa - through Muslim Africa by truck, bus, boat and camel" . It sounded interesting enough, and I purchased the over-priced book for 20 $. The title of the book refers to the old, pre-colonial kingdoms especially in West Africa: Ghana, Songhai, Mali, Hausa...all those names we had to learn during the course on the History of Africa on my first year in the university. The author, Jeffrey Tayler, succeeds well enough in capturing the mood and mentality of the people while travelling from Chad th...

What follows is a very unscientific analysis of YOU people! I suppose almost everyone who has a counter on their homepage checks the information acquired of visitors every now and then. I remember some bloggers that have similarly been wondering who are you? (for example here) Well, according to my counter (the little box on the lower left corner) most of the visitors who end up reading this blog seem to find here through Google, and to stay only for 5 seconds or less (75 % of visitors). Such quick glances could mean that the visitors are either regular readers who are just checking if there are any updates, or alternatively that the googlers didn’t find what they were looking for. But then again, almost every 7 th person spends more than an hour on this blog – I’m impressed! Although two thirds of visitors come from Finland , it seems that I should still continue writing English now and then: the visitor map is filled with red dots from all over the world (see statistics from 10...

http://www.kassandra.fi/zambezi/ Eilen näkemästäni Zambezi-näytelmästä jäi jotenkin ristiriitainen olo. Se oli ehkä liian yksioikoisesti hyväätarkoittava ja multikulti-propagandistinen näytelmä siitä, miltä tuntuu olla pakolainen vieraassa maassa. Kulttuurikeskus Stoassa esitetty, Aleksanterin teatteriin siirtyvä näytelmä kertoo ajasta tulevaisuudessa, jolloin Eurooppa on sekasorron vallassa ja suomalaisperhe pakenee huonoja oloja päätyen lopulta lautalla Afrikkaan, kuvitteelliseen Zambezi-maahan. Esityksen vahvimpia hetkiä olivat musiikkikohtaukset (etenkin mainio Satumaa, tulkittuna ensin sekakielellä, josta erotin ainakin muutaman swahilin sanan), lisäksi mieleen jäi pikakurssi suomalaiseen kulttuuriin: "perusperiaate suomalaisten tervehtimisessä on se, ettei tervehditä ellei ole aivan pakko". Kyseisessä kohtauksessa näyttelijät peittivät kasvonsa yksinkertaisilla naamareilla, ilmeisesti esittääkseen geneerisiä 'suomalaisia' - naamareita käytettiin esityksen aikana...

I have lately encountered presumptions about what I am supposed to be like. Funnily enough, they are often correct. For example: we started the Academic English study group by guessing what the other students in the class are studying. As everyone else, I was being examined by other 3 members of my small group solely based on my appearance. Everybody answered something such as: "I'd say you're a humanist, from the Faculty of Arts - maybe folklore studies or something?". Not single one of them guessed even the Faculty of Social Sciences, not to mention Biosciences or anything like that...I suppose I'm that obvious, then. Another occasion when I was being judged was one Tuesday evening at the Theatre Academy. I went to see a dance performance by their students and being a bit early, I decided to sit a while at the school restaurant. I was just glancing through their menu when the bartender asked me: "Red or white?". (I chose red :)) Or when someone entered...

Olen ollut tällä viikolla vapaaehtoistöissä DocPoint -dokumenttielokuvafestivaaleilla. Huomenna työvuorossa Ateneumissa, jos joku sattuu sinne päin tulemaan! En ole sentään pelkästään ollut töissä, vaan olen ehtinyt siinä ohessa muutaman dokumentin näkemäänkin. Vaikka tämän vuoden teema on fiktion ja dokumentin sulautuminen, olen siitä huolimatta ollut lumoutunut todellisuuden (olipa se sitten 'totta' tahi ei) ihmeellisyydestä. Näkemäni dokumentit ovat sinänsä olleet ainakin esittävinään todellisuutta, ensimmäistä tässä kuvailtua lukuunottamatta. Eilen näin kaksi täydellistä vastakohtaa: ensin chileläisen taideplöräyksen Some Kind of Sadness , jota katsoessani aloin väkisinkin torkkumaan. No, mitä muutakaan voi odottaa dokumentilta, jota kuvaillaan sanoilla "poeettinen elokuvaessee". Heräsin seuraavan dokumentin alkaessa, sitä olin varsinaisesti tullut katsomaankin: All White in Barking (2007) lunasti odotukseni. Marc Isaacsin ohjaama ja BBC:n osittain tuottama brit...

Joskus kannattaa laittaa televisio päälle oikealta kanavalta. Huomasin Helsingin Sanomista, että FST näyttää jonkinlaisen reportaasin kehitysavusta Afrikassa ja avasin töllön vähän ennen ohjelman alkamista. Kuulin tutunkuuloisen äänen, ja kas, edellisessä ohjelmassa käsiteltiinkin tutkimusmatkailija Georg August Wallinia , asiantuntijana tietenkin laitoksemme opettajien parhaimmistoon kuuluva Kaj Öhrnberg, jonka lukuisilla kursseilla olen opiskeluvuosieni aikana ehtinyt istumaan (mm. erinomainen, jokavuotinen islamin peruskurssi). Ehdin valitettavasti vain näkemään Wallinin haudan Hietaniemen hautausmaalla ja spekulaatiot tämän kuolinsyystä - vahvasti epäiltiin jotakin sukupuolitautia... No, sitten alkoi tuo itse odottamani ohjelma, jonka kerrottiin tarkemmin käsittelevän nimenomaan "Beniniä, maata Länsi-Afrikassa". Ja kappas vaan, ohjelma "Drömmar om bistånd" käsitteli nimenomaan Villa Karoa ja sen kehitysyhteistyötä Grand-Popossa. Etenkin keskityttiin myttyyn me...

Kuvassa Sansibarin presidentti, Amani Abeid Karume nauttii rauhassa kookosmaitoaan kaksi vuotta sitten, vaikka maan poliittinen tilanne vaatisi ongelmien vakavuuden tunnustamista. Tänään, 12. tammikuuta on siis tutkimusaiheeni, Sansibarin vuoden 1964 vallankumouksen 44. vuosipäivä. Ajattelin lopulta kirjoittaa jotakin ajastani Sansibarilla, suomen kielellä sekä itseni että siellä tapaamieni ihmisten suojelemiseksi. Graduaiheeni on noin niin kuin laveasti Sansibarin vallankumouksen ja siitä esitettyjen versioiden vaikutus politiikkaan, aineistona sanomalehtiartikkeleita, kolumneja, presidenttien puheita ja muuta, lähinnä kirjallista materiaalia. Erityinen painopisteeni on 1990-luvulla, jolloin valtapuolueen (sattumoisin siis nimeltään "Vallankumouspuolue") virallisesta linjasta poikkeavia mielipiteitä vallankumouksesta ja sen oikeutuksesta tai sen nimissä tehdyistä ihmisoikeuksien loukkauksista alkoi nousta laajempaan keskusteluun. Kuten arvelinkin, ihmisten saaminen haastatt...

What is this country I came back to last Monday? I expected idyllic winter scenery with glittering snow and fresh air - instead I got weary looking people, black ground and darkness everywhere. It didn't take very long for me to start missing the colours, smells, sounds and people of Tanzania (or Benin too, still). Somehow the lowest point was reached when I was on a train from Helsinki to Varkaus, feeling a bit sick in a fast Pendolino train which was wobbling strangely and listening to a shaven 18-year-old boy in his army suit, talking on his cell phone about cruise boats, drinking and general Christmas stuff with a very strong Eastern Finnish accent. I started to feel very anxious and wanted to get away, quickly - it was just too much Finland for me. Today it was better already. I made one portion of gingerbread ('pipari') dough for tomorrow and went for this Winter Solstice thing that they organise at the old channel in Varkaus. Loads of candles, cool ice sculptures, pr...

According to the original plan at this moment I would already be in Finland – but as explained in the previous post, my homecoming got delayed by one day. So right now I am at the Grand Regency hotel in Doha , Qatar , watching Arabic and Western music videos from a huge widescreen TV in my air-conditioned, fairly elegant room. Apparently being late for your flight and getting a new one which has an overnight transit instead of a night flight was a good thing after all! I arrived from Dar to Doha after 9pm, asked around at the airport, was first being told that I should just sleep in the quiet rooms at the airport, but after checking them and stating that they are full I gave another try at the transit desk, and yes! Qatar Airways offers this night, which at the moment is like the best gift ever, although it also feels very surreal being in this five-star hotel after staying in all those crappy, cheap guesthouses in Tanzania . Room here would ordinarily cost 1400 QR, which is about ...

Right now I should be sitting on board of Qatar Airways flight, going to Doha and on to Vienna & Helsinki. But I am not - instead I am at a shopping mall 'Slipway' in Dar es Salaam, trying to spend another extra night here in Tanzania. What happened? I got to the airport - a bit late, I have to admit, but last days are always so busy everywhere. But I was there 1h20min before the flight time in my ticket. It didn't help though, since the actual flight time was about 1h5min before the time (16h35) mentioned in my ticket. So there I was, tired, with two heavy bags, trying to find someone to help me - all the Qatar Airways employees were finalizing the flight that I could not be on. Finally after pleading the security guards and various other airport employees, I got hold of one QA employee who managed to get me a flight for tomorrow. So, on Monday evening I will finally be in Finland, if everything goes well (inshallah!). What I learned? Always, always reconfirm your flig...

yes, YMCA in Dar es Salaam! I really do enjoy staying here, I already stayed three nights during my first week in Tanzania, and now I am back again since last Wednesday. I personally think that YMCA (Young Men’s Christian Mission) is a lot better than YWCA (Young Women’s Christian Mission) in Dar es Salaam, although all the guidebooks tell me the opposite. It is cheaper, there is more light and air going through the building, rooms are bigger and nicer, the staff is friendlier and the café/shop better equipped. The two hostels are situated almost opposite each other, near the main post office in the centre of Dar es Salaam. ‘Posta’ is also one of the main daladala (the public transport minibuses) stands, so I don’t have to walk too much if I want to get out of the centre – in the very city centre I can just walk. Most of the oh-so-grumpy staff in the beginning have started smiling, greeting me cheerfully ( “Rafiki! Mambo vipi?” ) and even trying to pronounce my name (I think I heard so...