Sattumia FST:ltä.

Joskus kannattaa laittaa televisio päälle oikealta kanavalta. Huomasin Helsingin Sanomista, että FST näyttää jonkinlaisen reportaasin kehitysavusta Afrikassa ja avasin töllön vähän ennen ohjelman alkamista. Kuulin tutunkuuloisen äänen, ja kas, edellisessä ohjelmassa käsiteltiinkin tutkimusmatkailija Georg August Wallinia, asiantuntijana tietenkin laitoksemme opettajien parhaimmistoon kuuluva Kaj Öhrnberg, jonka lukuisilla kursseilla olen opiskeluvuosieni aikana ehtinyt istumaan (mm. erinomainen, jokavuotinen islamin peruskurssi). Ehdin valitettavasti vain näkemään Wallinin haudan Hietaniemen hautausmaalla ja spekulaatiot tämän kuolinsyystä - vahvasti epäiltiin jotakin sukupuolitautia...

No, sitten alkoi tuo itse odottamani ohjelma, jonka kerrottiin tarkemmin käsittelevän nimenomaan "Beniniä, maata Länsi-Afrikassa". Ja kappas vaan, ohjelma "Drömmar om bistånd" käsitteli nimenomaan Villa Karoa ja sen kehitysyhteistyötä Grand-Popossa. Etenkin keskityttiin myttyyn menneeseen projektiin ammattikoulun perustamisesta kylään - hanke, johon liittyi paljon epäselvyyksiä ja erimielisyyksiä. Villa Karoa kohdeltiin ohjelmassa melkoisen rankalla kädellä, vaikka sinänsä olinkin samaa mieltä useiden väittämien kohdalla. Kuten sen, ettei kulttuurikeskus lopulta tuo taloudellista hyötyä kyläläisille, lukuunottamatta tietenkin ravintoloitsijoiden ja hotellinomistajien taskuja. Nuoret miehet kaikkoavat kylästä suomalaisten taiteilijoiden tai kanadalaisten sairaanhoitajien matkaan, sillä eipä Grand-Popossa juuri muuta tekemistä ole kuin toimia tavalla tai toisella turistibisneksessä. Haastatellessani grandpopolaisia Villa Karon vaikutuksista ja mahdollisuuksista pinnalle nousi kaikesta huolimatta toivo. Eniten toivottiin juuri konkreettisesti työllistäviä hankkeita, kuten jonkinlaista tehdasta tai järjestäytyneempää opastoimintaa matkailijoita houkuttelemaan. Pitkistä koulumatkoista ja oppimateriaalien puutteista valitettiin myös. Nuoret nostivat esiin tekemisen puutteen: ei ole kokoontumistilaa, ei ole nettikahvilaa, ei ole mahdollisuuksia pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Jäämällä Grand-Popoon käytännössä hyväksyy näköalattoman tulevaisuuden ilman mahdollisuutta parantaa itsensä ja perheensä elinoloja.

Toivon kuitenkin jatkossa järkevämpiä hankkeita, joissa myös kuunneltaisiin paikallisten toiveita. Iänikuisten, kehitysavun alkuaikoina lahjoitettujen ruostuvien traktorien muuttuminen käyttämättömiksi (ex-kulttuuriministeri Tanja Karpelan vihkimiksi!) Lappset-leikkitelineiksi beniniläisessä pikkukylässä ei mitenkään paranna kehitysyhteistyön laatua. Kyseinen Lappset-firma on muuten valittu näköjään Suomen parhaaksi yritykseksi viime vuonna: "Voitto tuli työllistäjäyritysten sarjassa, jonka voittoperusteina kilpailun raati piti Lappsetin kykyä luoda jatkuvasti uusia työpaikkoja kotimaassa." Tosiaan, en kertaakaan nähnyt ainakaan paikallisia lapsia telineessä, joka oli auringon paistaessa (eli lähes aina) aivan liian kuuma leikkimiseen tai liukumäenlaskemiseen...ilmastolliset ja kulttuuriset tekijät nyt ovat varmaankin vähintä mitä voisi ottaa huomioon?

Kehittämistä riittää aina, niin Villa Karossa kuin Ulkoasiainministeriön myöntämissä kehitysyhteistyömäärärahoissakin. Kaikki osapuolet voinevat katsoa peiliin ja miettiä, mihin niitä rahoja oikein pitäisi käyttää ja miten - en itse asiassa edes tiennyt miten paljon Villa Karo on saanut hankkeisiinsa rahaa UM:ltä. Vaikka olenkin pahoillani Villa Karon puolesta sen saadessa näin negatiivista julkisuutta, aiheuttaa tämä varmasti myös tarpeellista keskustelua keskuksen toiminnasta ja sen mielekkyydestä: onko se suomalais-afrikkalainen, vuorovaikutuksellinen ja paikallisia ihmisiä hyödyttävä kulttuurikeskus vai vain suomalaisten taiteilijoiden pesäpaikka Afrikassa? Edelliseen on ainakin vielä matkaa.