Af-riikka

Morgan "SuperSizeMe" Spurlockin 30 päivää -tosi-TV-sarjan toinen kausi alkoi Suomessa tällä viikolla. Valitettavasti en nähnyt ensimmäistä kautta, mutta onneksi löysin sen nyt, sillä pidän ohjelman ideasta suunnattomasti: astuminen toisen ihmisen saappaisiin, tai niiden sijaan vaikka Manolo Blahnikeihin, vaikuttaa parhaiten omaan ajatteluun ja saattaa jopa muuttaa sitä. Tarkoituksena on siis asettaa joku tyyppi omien asenteidensa vastaiseen tai uhkaavaan ympäristöön kuukauden ajaksi ja katsoa, miten käy. Tulevissa jaksoissa nähdään mm. ateisti herätysliikkeessä ja amerikkalainen insinööri Intiassa ulkoistetussa yrityksessä työskentelemässä. Ohjelmaa on kuvailtu "parhaaksi tosi-TV:ksi ikinä", "maailmaa parantavaksi tosi-TV:ksi", ja vasemmistolaiseksi kampanjaksi. Yhden vakiokatsojan se on ainakin saanut lisää viime keskiviikon jälkeen! Ensimmäisessä näkemässäni jaksossa rajapatrioottimme ( Minuteman ) Frank George, joka vielä kuukautta aiemmin oli valmis...

Matkitaas nyt sitten Eliseä - tervetuloa siis kaikille halvan juoman ja hyvän musiikin ystäville - "hyvä" on toki subjektiivinen käsite, mutta mm. minä olen siellä soittamassa levyjä :)

I have already praised my guidebook for West Africa in this blog several times. It is practically impossible to travel in Africa without a guidebook, if you're not on an organized trip, of course. Travelling in Europe is a totally different matter: there are free guides, magazines and at least tourist offices in most bigger cities, and traffic connections are somewhat clear and posted on the walls, very often. A great advantage is also the fact that often you know most of the cities in Europe, even some smaller ones by name, such as Krakow, Nice or Tromsö. But how many of you had heard of Porto Novo (photo below), Bobo-Dioulasso (photo above) or Djenné (photo in the end of the post) before reading my blog (assuming that you've read most of the posts :))? Thus, embarking on the first trip to Africa without a very thoroughful preparation with the help of Internet (you can't count on having Internet available all the time in Africa, especially in Mali the connections were ve...

Minulta on nyt tiukkailtu useaan kertaan "sitä lopullista Afrikka-raporttia", jonka olen varmaankin jossakin aiemmassa postissa luvannut. Mitä opin Afrikassa ja niin edelleen. Jotenkin nyt Arabiassa katsoessani ikkunasta suomalaiseen harmauteen tunnen, että nyt on se hetki kaivaa muistiinpanot kovasti kärsineestä, Yayi Bonin (Beninin kovasti pidetty presidentti, joka tosin yritettiin salamurhata kuukausi sitten) kuvalla varustetusta vihkostani. Vielä Suomessa ollessani - ennen kuin lähdin Afrikkaan, Beniniin ja tarkalleen ottaen Grand-Popoon - kuvittelin, että minulla olisi yllinkyllin aikaa rentoutua, lukea kirjoja rannalla ja tuijotella haaveillen meren aaltoihin...ja ehkä pelata välillä jalkapalloa. Alussa luinkin muutaman kirjan, mutta noin kolmannen kuukauden kohdalla en käytännössä enää lainkaan, matkaoppaita lukuunottamatta. Sosiaalinen elämä ja vierailijat vaativat veronsa: minulla ei vain ollut tarpeeksi aikaa istahtaa alas kirjan lukemista varten! Rannalla istuskelu...

Sain torstai-iltapäivänä - kymmenien muiden Villa Karossa olleiden suomalaisten tavoin - suruviestin, jota en vieläkään tahdo uskoa. Alfa-Kaza Kondon, togolaissyntyinen muusikko oli kuollut kotikylässään Badoussa 36-vuotiaana. Viesti tuli yllättäen, vaikka tiesinkin Alfan olleen todella kipeä viime aikoina. Sattumoisin olin juuri tuona torstaiaamuna kysellyt Victorilta, kuinka Alfa voi ja saanut vastaukseksi: "Alfa is fine, but seriously sick" - tulkitse nyt sitten tuosta! C'est ca, l'Afrique... Vielä tammikuussa Alfa potki palloa futisvetimissään Grand-Popon rannalla, liityin seuraan hetkeksi laiminlyöden työni joksikin aikaa...Vielä helmikuussa olin viimeisellä rumputunnillani Alfan musiikkikoulussa, kookospalmun varjossa, koska sisätiloissa lämpötilat nousivat jo liian hikisiksi. Vielä Beninin lähtöpäivän aamuna, helmikuun 9. päivänä kävin hyvästelemässä Alfan ja kumppanit ja join kupposen teetä polttaen kieleni. Alfa saattoi minua Grand-Popon päätielle asti, kuten...

West Africa can be either a paradise or hell for music lovers, depending on your taste and sensibility. Finnish composers in Villa Karo certainly suffered from the constant sound of music everywhere: it seems that the only acceptable volume is the maximum volume...but that's what many Beninese said several times: there cannot be a party without music, and preferably very loud music! I didn't actually know that much about West African music before coming here. Of course the biggest stars, such as Youssou N'Dour, Salif Keita, Ali Farka Touré, Rokia Traoré or Amadou & Mariam were familiar to me. But very often, especially outside the most famous countries of African music (Senegal and Mali) people listen to artists we have never even heard of in Europe. Not that many people like Angélique Kidjo, for example - the most well-known Beninese artist abroad (and also living abroad, most of the time).Instead they prefer Petit Miguelito (the 20-year-old son of the famous musician,...

My bus voyage is interrupted for one night as we are sleeping the night at Kayes (former capital of Mali and reputedly the hottest town in West Africa...), near the border of Senegal. What a wonderful opportunity to put some old texts - Blogger sucks way too often with African internet connections - online! So here we go. The last movie I saw in Ouagadougou's film festival was a big, Hollywood-starred movie Blood Diamond. Both main actors, Leonardo DiCaprio (who spoke French a bit too quickly for me in the dubbed version, so I didn't quite get all the jokes) and Djimon Hounsou (originally from Benin, but nowadays totally americanized),were nomineed for Oscar. The story is about a South African (or Rhodesian, as the main character puts it) diamond smuggler, Danny Archer (Leo), who is doing business in Sierra Leone during the civil war in 1999. The war is basicly financed by the diamonds, which are found plentiful in the country. The plot includes obligatory moral lessons, a love...

Nyt tulee sitten tallainen paivakirjaviesti: Olen nyt Bamakossa kolmatta paivaa, edelleen Niger-joen varrella kuten edellisissa pysahdyspaikoissanikin, Moptissa ja Djennéssa. Yhteensa 4030 km jokea kulkee lahes koko Lansi-Afrikan halki (Guineasta Nigeriaan), ja hallitsee etenkin Malin historiaa ja kaupunkikeskittymia. Joella on jokseenkin samanlainen suhde alueeseen kuin Niililla ja Egyptilla - ilman Nigerin tarjoamia kulku - ja kauppamahdollisuuksia, viljavaa maata ja kalaisaa vetta asutuskeskuksia tuskin olisi syntynyt sen varrelle jo reilut parituhatta vuotta sitten. Tutustuin Malin arkeologiseen historiaan eilen kansallismuseossa, joka oli varsin epatodellinen kokemus: kauniita, uusia, ilmastoituja rakennuksia vehreassa ymparistossa, kuin ihmeellinen keidas suurkaupungin keskella! Pysyvia nayttelyita oli perati kolme, ja ne olivat hyvin tehtyja - se tosin nakyi myos paasylipun hinnassa, joka oli ei-malilaisille 2500 CFA (noin 4 euroa). Ihana paikka silti. Tuntuu vain niin oudolta ...

Some examples of discussions on various subjects in Africa: on origin and language: x: "Where do you come from?" Riikka: "I come from Finland." x: "Holland?" Riikka: "No, Finland." x: "Aaa, Ferland...so is it an anglophone or a francophone country?" Riikka: "We speak Finnish." x: "But you speak a bit of French there, as well?" Riikka: "No, we just speak Finnish." x: "!?" It is quite understandable that people assume the situation being similar as in their countries: official language is always French or English, you can't do much official business in your own language...having your own, national language is also a bit difficult in countries with dozens or hundreds of different local languages. on politics: Rasta-Victor: "So what side are you on politics in your country?" Riikka: "On the left." Victor: "Is the left in the opposition or for the regime?" Riikka: ...

Afrikan diktaattorit saavat odottaa, ajankohtaisaiheen vuoksi: Omalta osaltani tänään on FESPACOn (Festival Panafricain du Cinéma et de la Télévision de Ouagadougou) viimeinen päivä, itse festivaali päättyy lauantaina. Joitakin huomioita näkemistäni elokuvista: Vers le sud (Laurent Cantat, Ranska 2005) oli aloituselokuvani. Aihe: valkoiset kypsät naiset nuorten mustien miesten perässä Haitilla 1970-luvulla. Vaikkei elokuvana suoranaisesti Afrikan mantereelle sijoittunutkaan, päähenkilön nimi hymyilytti - Legba! Beninissä - ja ilmeisesti myös Haitilla - kyseinen jumaluus on toisaalta ilkikurinen piru, toisaalta kodin tai kylän suojelija. Yleensä iso möykky maata kuvaa Legbaa, usein yhdistettynä fallokseen. Erinomainen valinta siis elokuvan päähenkilön nimeksi, tämä kun oli varsin monitahoinen hahmo ja taitava naisten viettelijä...naispääosat olivat hienojen näyttelijöiden (Karen Young ja Charlotte Rampling) hallussa, ja kokonaisuus sopivan häiritsevä, hiukan yllättäväkin. Suosittelen, ...

There is one thing which I have found painstakingly noticeable in different fields in Africa: in politics, in the toilet, on the dancefloor or in daily human contacts. People are not ashamed of almost anything. This is something especially peculiar for an average Finn, who is basically afraid to do anything out of norms, feeling ashamed most of the time. ("Mitähän minustakin ajatellaan?") I still feel somewhat uncomfortable when people stare at me, while dancing in public, for example - and after all this time here, I still don't feel the sudden urge to jump on the stage and perform a solo dance while a group is playing on the background. Here people tend to do that without any difficulties at all. It is not considered odd to be dancing alone in a discotheque, neither. If you have the need to dance, just go ahead! When it comes to toilet behaviour, that is not a taboo neither. You can do it pretty much anywhere and anytime you want. Most do it by the road, in Grand-Popo v...

On the beach of Grand-Popo in December, a big Mami Wata celebration: people throwing themselves into the sea etc. A girl selling bonbons in the front. Me in my funeral costume in Dangbo, near Porto Novo. Getting water for a shower in Baguida, near Lomé at Alfa Kaza's place. Flickr refused to work, but this is at least something...I also added a couple of photos in the previous posts. And a post "African Beauty", which was a draft, so it's lower down there now, don't miss it :)

I have now spent a bit more than one week in Burkina Faso, former Upper Volta. It is supposed to be one of the poorest countries in the world, but strangely enough, at least in the cities, the poverty is visible mostly in the multitude of beggars. Especially little boys flock the streets with their little buckets - this is something I haven't seen in the southern neighboring countries, where beggars were usually old, sick or handicapped people. Otherwise life in Burkina seems good for those who have money (as almost everywhere in the world..!). There are basically no power cuts, whereas in Benin, Togo and Ghana they were more or less daily entertainment. Neither is there a shortage of running water so far, although the country is very dry, with almost no water resources. So those who can afford electricity and water are doing relatively well here. Food is cheap, but petrol is expensive. Which might explain the scarceness of vehicles on the roads, mostly donkeys and bicycles fill th...

Somehow listening to CMX on a train trip from Ouagadougou (the capital of Burkina) to Bobo-Dioulasso (the second city in Burkina) inspires me to write about Africa. To make huge generalizations, too - so consider yourself to be warned! However, my observations are based mostly on Benin & Togo, a bit less on Burkina. I can't deny it: people are extraordinarily beautiful, especially children. I might just do Madonna/Angelina Jolie one day..! Growing up children also seems a lot less complicated here: until a certain age you carry them on your back, then just let then loose. However, teaching good manners and obedience is of uttermost importance: something that most European (or at least Finnish) kids have never even heard of...and although at first sight one might think that children are somehow neglected, that is not the case. Newborn babies are being taken care of according to strict customs: how to wash them, how to give them "natural protection" (someone might call ...

This blog entry will be very fragmented, because I am writing it in a hurry. Just some thoughts. I forgot two very important small things I will miss from Benin: Mo & Mo, meaning Moka (the best sugary drink ever), and motos - the faster you can go, the better! I suppose I have to take some driving lessons in Finland, so that next time I can rent or buy one of my own here - not that I'd like to drive a motorcycle in Cotonou, though. Too chaotic. So I left Grand-Popo last week, definitively. It feels bizarre. While looking for the main road of GP for the last time, I thought: this is my home. Now I'm homeless again! I feel also a bit lost in Burkina Faso: suddenly I'm not a yovo anymore, but a nassara, and water in plastig bags, usually known as "pure water" (pronounced pjooh-wata) in the southern countries is called Bara Jii here . There are a lot of whites around, many going towards or coming from Mali. I'm heading to the more touristy countries now, an...

The things I will definitely miss from Benin: • Many people. Once again, it is people who make the whole thing worth something. • The sea. It is nowhere near like the sea in Finland…here I have no hard time believing that there are gods in the sea, whereas in Helsinki I just mostly think of…seagulls. (Damn Seagulls!) • Dance classes. They really are great, and I regret having such a long pause in my classes! • Walking the main street of Grand-Popo towards Villa Karo at 7.30 am. Stopping for a porridge and passing by many familiar faces, and quite a few school children. • Animals running around (although hygiene-concerned might not appreciate cats, dogs and chicken running around in a restaurant) • Fresh fruits: have I ever tasted sweeter mangoes or pineapples? What will I not miss from Benin: • As Minna put it: in Africa, we wait a lot. It is nice to be able to rely on timetables again (although it is often me who is late…) • Very hot and humid days – it just isn’t comfortable. • Push ...

What a bizarre country Benin is ! This is what happened last Saturday, when I was with Minna in Porto Novo: First warning. We were eating in a restaurant called Java Promo, where the waitresses were teasing and touching us as usual (women have the right to do that, unlike men). We were having a few glasses of wine with our French fries dinner, and feeling jolly and gay. It was already past 9pm, when one of the sweet waitresses approached us and asked whether we’re going to stay long. She continued that she doesn’t want to force us to go home, but that “tonight is not a good night to go out”, and that everyone should go to their homes around 11pm at latest. It was the night of ghosts (revenants), and it was especially dangerous for women – even more for foreigners – to stay outside. She warned that we might get beaten up if we stay outside and the ghosts see us… Second warning. We had another drink at our hotel “La Détente” before heading towards the night club “Feelings”. The staff of ...

Riikka has asked me to write a few words on my brief visit to the Republic of Benin, so here goes nothing…I’m scribbling these notes to a notebook adorned with the visage of the current president, the esteemed Dr. Yayi, while sipping my coffee at a hotel bar on surprisingly cold Monday morning. The Harmattan has started and the temperature is down to a chilling twenty-something degrees centigrade… On my choice of terminology The more pedantic may be annoyed by my layman’s usage of the term anarchy, but bear with me. It is after all a word inflated by its usage, meaning different things to UK punks and Spanish socialists. In this text, I use anarchy loosely to describe complex systems run without apparent centralized control. For that, to me, is the quintessential Beninese experience as a tourist: to witness a (semi-)functioning society with very little apparent organization. From where I come from… Growing up in Finland, one gets used to rules, regulations and restrictions: the don’ts....

Seuraavat fraasit on hyvä osata, jos täällä pidempään oleilee: "Yovo-yovo-bonsoir-ca-va-bien-merci!" = valkoinen-valkoinen-hyvää-iltaa-mitä-kuuluu-kiitos ! Tältä on mahdoton välttyä Beninissä: paikallisten lasten latelema litania, usein kuulee myös pelkän alun, tai vain yovo-huudon… "Bon assise!" = Hyvää istumista! Olin aluksi hiukan hämmentynyt tästä lausahduksesta, koska en ollut kuullut vastaavaa ennen. Istuminen on täällä arvostettua – vieraalle tarjotaan aina ensin istumapaikka, ja seuraavaksi vettä tai vaihtoehtoisesti sodabia (palmuviinaa). Tästä tuli mieleeni jo Ranskaan palanneen stipendiaatin lausahdus "Helvetti - se on paikka, josta vesi on loppu eikä jäljellä ole mitään muuta juomista kuin sodabia…". "Tu as bien reveille?" = Heräsitkö hyvin ? Kysymyksen voi esittää ja kuulla mihin aikaan päivästä tahansa, sillä myös nukkuminen onnistuu mihin aikaan tahansa. Olisi mahtavaa saada paikallisten unenlahjat – Lomésta mieleeni on piirtynyt ...

Ehkä noin kahden ensimmäisen viikon aikana pidin kummallisena, että joku haluaisi elää vapaaehtoisesti Afrikassa (tai tarkemmin ottaen Beninissä). Mieleni on muuttunut alkutunnelmista, ja nyt ihmettelen lähinnä sitä, miksei joku haluaisi elää täällä, ainakin hetken aikaa, jos siihen vain on mahdollisuus ? Itse elän täällä nyt, jo kolmatta kuukautta. Siirtomaarouvan elämää ehkä, lukuunottamatta palvelijoiden puuttumista, jos taloni mittoja katsoo. Muurien takana sijaitseva palatsini on ainakin 80 neliön kokoinen, piha suorastaan valtava, mutta puutarha vielä melko vaatimaton. Liioittelen ehkä hiukkasen palatsinimitystä käyttäessäni, mutta se sopii ainakin hyvin yksiin minulle annettujen lempinimien kanssa : niitä on useita, kuten « la Reine de la Finlande » (Suomen kuningatar), « Mademoiselle Africa » tai « la Grande Dame de la Villa Karo ». Äiti olisi varmasti ylpeä nähdessään minun kastelevan terassin vierustan kukkia (kuvassa !) aamuseitsemältä - jos vain saan herättyä ajoissa, jotta...