Mustat myytinmurtajat.
Minulta on nyt tiukkailtu useaan kertaan "sitä lopullista Afrikka-raporttia", jonka olen varmaankin jossakin aiemmassa postissa luvannut. Mitä opin Afrikassa ja niin edelleen. Jotenkin nyt Arabiassa katsoessani ikkunasta suomalaiseen harmauteen tunnen, että nyt on se hetki kaivaa muistiinpanot kovasti kärsineestä, Yayi Bonin (Beninin kovasti pidetty presidentti, joka tosin yritettiin salamurhata kuukausi sitten) kuvalla varustetusta vihkostani.
Vielä Suomessa ollessani - ennen kuin lähdin Afrikkaan, Beniniin ja tarkalleen ottaen Grand-Popoon - kuvittelin, että minulla olisi yllinkyllin aikaa rentoutua, lukea kirjoja rannalla ja tuijotella haaveillen meren aaltoihin...ja ehkä pelata välillä jalkapalloa. Alussa luinkin muutaman kirjan, mutta noin kolmannen kuukauden kohdalla en käytännössä enää lainkaan, matkaoppaita lukuunottamatta. Sosiaalinen elämä ja vierailijat vaativat veronsa: minulla ei vain ollut tarpeeksi aikaa istahtaa alas kirjan lukemista varten! Rannalla istuskelu taas jäi, koska jatkuvan häirinnän kohteeksi joutuminen ei lopulta ollutkaan varsinaisesti rentouttavaa. Jalkapallo taas...no, sanotaanko, että tammikuuta lukuunottamatta ei mitenkään erityisesti tehnyt mieli liikkua juoksuvauhdilla kuin ennen aamuyhdeksää tai iltakuutta, joten auringon valaisema peliaika olisi jäänyt melko vähäiseksi. Ennakko-odotukseni osoittautuivat siis vääriksi, kuten myös ennakkoluuloni monilta osin. Tulin, näin, koin, sellaisen Beninin, jota en olisi voinut niin tiedotusvälineistä kuin sen paremmin tieteellisistä kirjoista oppia tuntemaan.
Myytit sekä murtuivat että todentuivat ja vahvistuivat niin suurissa kuin pienissäkin asioissa. Tässä joitakin niistä (nämä eivät siis edusta mitenkään omia ennakkoluulojani, vaan yleisiä, esimerkiksi iki-ihanalta HS:n keskustelupalstalta löytyviä mielipiteitä ja oletuksia):
Myytti 1. Afrikassa on niin köyhää ja vaarallista.
Niin on. Mutta minä en sitä nähnyt: Benin maana on ehkä koko Afrikan lintukoto, ja Grand-Popo sitä vielä enemmän. Muuallakaan Länsi-Afrikassa en osannut pelätä, mitä nyt suurkaupungeissa vältin yöllä yksin liikkumista. Köyhyys näkyi materiaalisena puutteena, mutta vain harvoin - varsinkin hedelmällisellä Atlantin rannikolla, missä jokainen maata omistava voi suhteellisen helposti kasvattaa ja poimia ruokansa - pullottavina vatsoina tai käsinkosketeltavana epätoivona. Köyhät ja vaaralliset alueet muodostavat lopulta hyvin pienen osan Afrikasta, mutta hyvin suuren osan uutisoinnista. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut: suurin vaara on malaria, toiseksi suurin liikenneonnettomuudet; idässä ja etelässä lisäksi HIV. En väitä, etteikö Afrikassa ole ongelmia - se on suuri ja vaikea manner - muttei se ole kuitenkaan sellainen pimeyden sydän tai pelkkä hyväntekeväisyyden kohde, miksi sitä usein kuvataan.
Myytti 2. Mustat ovat laiskoja.
Fakta: en ole missään nähnyt noin työteliäitä ihmisiä. Tosin tässäkin mennään ääripäästä toiseen, sillä ne, joilla ei ole mitään työpaikkaa, yrittävät elättää itsensä ja mahdollisesti vielä perheensä tekemällä jotain: vaikka sitten pitämällä liikkuvaa myyntipistettä kadulla, vartalo erilaisten tuotteiden myyntipöytänä ja henkarina. Työaika vaikuttaisi olevan noin aamukahdeksasta iltakymmeneen, vähintäänkin, eikä kekseliäisyyttä ja yrittäjähenkisyyttä todellakaan puutu. Välimaastoon kuuluvat ne, jotka saavat jostakin ihan oikeasta työstä virallista palkkaa, joka juuri ja juuri riittää elämiseen, muttei säästämiseen. Toisessa ääripäässä taas ihmiset, jotka saavat kohtalaisen hyvää palkkaa, oikein johtajan palkkaa esimerkiksi 700 euroa kuussa ja voivat hankkia sillä auton, muita moderneja mukavuuksia sekä jakaa rahaa tuttaville, jotka odottavat saavansa myös siivun menestyksestä. He ovat saavutetussa asemassaan ehkä siitä laiskimmasta päästä. Sama pätee sinänsä Suomessakin: monet haaveilevat saavansa vakituisen viran, jotta voisivat olla sitten tekemättä mitään työpaikalla...
Myytti 3. Afrikassa on kuuma.
Rakas Rough Guide -oppaani kertoo Länsi-Afrikan ilmastosta seuraavaa: "The big consideration is humidity and particularly the timing of the rainy seasons, rather than the heat: temperatures, in fact, only occasionally climb very much higher than you might experience in Europe and only rarely match the sheer hell of a hot day in Washington DC or Houston." Olen samaa mieltä: ei, Afrikassa ei ole erityisen kuuma. Lämpöä on kuitenkin sen verran, että se laiskistuttaa - päivisin on vaikea saada mitään tehtyä...
Oikeastaan todella kuumaa on vain keskipäivällä siestan aikaan, puolenpäivän ja neljän välillä. Sen ajan voi mukavasti viettää varjossa tai sähköjen toimiessa vilvoitella tuulettimen puhalluksessa. Kosteus on kuitenkin asia erikseen, sillä hikoilla voi koko ajan, vaikkei kuuma (yli +32, vaikkapa) lämpötilallisesti olekaan. Tilastollisesti Afrikan kuumin kaupunki sijaitsee Malissa, mutta koin kuitenkin Beninin kuumempana juuri kosteuden ja jatkuvan lämmön vuoksi. Lämpötila ei - tammikuun pahinta harmattan-aikaa lukuunottamatta - laskenut edes yöllä tarpeeksi, jotta talot olisivat viilentyneet päiväksi, vaan oli jatkuvasti kuuma. Malissa vuorokauden lämpötilat vaihtelivat suuresti, sillä päivällä oli +39, mutta yöllä alle 20 astetta, joten sisätiloissa oli käytännössä aina viileää ja kuivaa. Mukavaa, kun vaatteet eivät liimautuneet ihoon jatkuvasti kiinni. Nyt ymmärrän, miksi löysät vaatteet ovat hyvä juttu kuumissa maissa!
Myytti 4. Afrikkalaiset naiset ovat alistettuja.
Itse asiassa tarkoituksenani oli kirjoittaa kokonainen teksti afrikkalaisista naisista naistenpäivänä...mutta ensinnäkään, ei ole mitään "afrikkalaista naista". On erilaisia naisia. On niitä, jotka haluavat rikkaan miehen elättämään ja antamaan lahjoja (timantteja, autoja, vaatteita). Toisaalta on niitä, joidenkin miesten mukaan "länsimaisen hapatuksen pilaamia" vahvoja naisia, jotka menestyvät elämässään ja vaativat mieheltä kumppanuutta ja tasavertaisuutta rahan sijaan. Itse koin sukupuolten väliset suhteet yhdeksi suurimmista ongelmista: modernit ja perinteiset käsitykset törmäävät, eikä mitään selviä pelisääntöjä ole. Ihmiset tuntuvat solmivan suhteita kovin helposti. Eräskin nuori nainen oli sitä mieltä, että on epänormaalia, ellei parikymppisellä naisella ole poikaystävää. Yksin olemista noin niin kuin yleensä pidetään tietysti muutenkin kummallisena käytöksenä kaikkialla Afrikassa, ja yksinäinen nainen on vielä oudompi ilmestys kuin yksinäinen mies. Palatakseni taas aiheeseen - ulospäin naiset ovat uskomattoman vahvoja, fiksuja ja aikaansaavia. Mitä kotona tapahtuu, se on taas toinen asia. Kotiväkivaltaa on paljon, vaikkei siitä juuri puhutakaan. Mustelmat kun eivät kätevästi edes näy mustassa ihossa...Mutta jos alistaminen merkitsee hakkaamista, ovatko siis myös suomalaiset parisuhdeväkivallan uhrit alistettuja?
Myytti 5. Kaikki haluavat Eurooppaan.
Tämä liittyy myös seuraavaan kohtaan: moni - varsinkin nuori mies - haluaa, moni taas ei. Todennäköisesti juuri nämä Eurooppaan (tai nykyisin Amerikkaan, Eurooppa on kuulemma ihan passé jo!) haluavat nuorukaiset hakeutuivat innokkaammin juttusilleni kuin ne, joilla vastaavia mielihaluja ei ollut. Melko paljon tapasin kuitenkin myös ihmisiä, jotka eivät missään nimessä halunneet muuttaa pois kotimaastaan, koska olivat kuulleet "siellä olleiden" masentavista kokemuksista. Miten kaikki on Euroopassa vaikeaa, ihmiset ovat rasistisia ja etenkin poliisin kanssa on jatkuvasti hankaluuksia. Palkan suhteen odotukset ovat epärealistisia, varsinkin kun elämiskustannuksista ei ole mitään käsitystä. Eräskin burkinafasolainen nuori mies kertoi kummastelleensa, miksei hänen veljensä lähetä hänelle Espanjasta rahaa, kunnes oli lopulta ymmärtänyt tämän kertomuksista, ettei tällä ole mitään, mitä lähettää. Siirtolaisten ala-arvoisesta kohtelua voi olla vaikea ymmärtää, ellei sitä itse koe. Mielenkiintoisen heiton asiasta esitti Utvandrarna-kirjasta tehtyyn uuteen näytelmäversioon osallistuva: miksi Ruotsista aikanaan 1800-luvulla Amerikkaan muuttaneita, nälänhätää paenneita siirtolaisia kuvataan sankareina, kun taas vastaavassa tilanteessa olevat, nyt Ruotsiin tulevat siirtolaiset, maahanmuuttajat tai pakolaiset taas ovat "elintasopakolaisia", tai jotenkin muuten ihan väärällä asialla olevia?
Ihmiset alkavat myös pikkuhiljaa ymmärtää, etteivät kaikki valkoiset ole rikkaita. Togossa matkustaessani täyteen ahdetussa minibussissa Anéhosta Loméseen joku matkustajista (keskustelu käytiin minaksi, Victor tulkkasi minulle jälkeenpäin) ihmetteli, miksi tuollainen yovo köyhäilee eikä ota taksia itselleen, ja joku toinen vastasi hänelle: "Luuletko, että kaikki valkoiset oksentavat rahaa?". Juu, ei raha kasva puussa missään - paitsi ehkä Amerikassa, josta on tullut taas luvattu maa! Grandpopolainen kokki Franck asuu nykyään green cardilaisena Sacramentossa ja lähettelee sieltä lahjoja kotiseuduilleen, saattaapa tulla Suomeenkin käymään ensi kesänä. On se hienoa, että amerikkalainen (?) unelma elää vielä...
Myytti 6. "Vaikkei niillä ole mitään, ne ovat niin onnellisia siellä." (ks. esim. "Nigeria tops happiness survey" parin vuoden takaa, http://news.bbc.co.uk/2/hi/africa/3157570.stm)
Kyllä ja ei. Monet ovat varsin tyytyväisiä: elämä on halpaa, joten rahaakaan ei tarvitse niin suunnattomia määriä. Taloa voi rakentaa vähitellen, ostaa lisää materiaaleja kun rahaa taas löytyy sen verran - eikä esimerkiksi eristämisen huolellisuudesta tarvitse olla kovinkaan tarkka noissa ilmastollisissa olosuhteissa. Ihmiset kuitenkin haluavat kaikenlaisia asioita kaikkialla maailmassa, mutta suurimmalla osalla ei ole mahdollisuutta toteuttaa tätä keräilyhaluaan shoppaamalla päivät pitkät. Ei beniniläinen ole sen enempää askeetti kuin suomalainenkaan, mutta materiaaliset mahdollisuudet rajoittavat. Kun onnea ei voi ostaa, se täytyy löytää muualta: musiikista, yhdessäolosta, keskustelusta...ihmisistä. Muille täytyy antaa aikaa; jäädä vaihtamaan kuulumisia, auttaa tarvittaessa tai jakaa illallinen yhdessä.
Toista ihmistä ei saa jättää yksin, se koetaan pahimmaksi mahdolliseksi rangaistukseksi. Hädässä olevaa autetaan: Bamakossa kävellessäni moottoripyöräilijä ajoi ojaan, ja noin kahden sekunnin päästä hän oli parin tusinan ihmisen ympäröimä. Vastaavasta kokemuksesta Helsingissä kirjoitti tänään HS:n mielipidesivulle Matti Niemi otsikolla "Suomessa asuu kansa, joka on hukassa itseltään". Hän kritisoi Cambridgen yliopiston onnellisuustutkimusta, jonka mukaan Suomessa asuu Euroopan toiseksi onnellisin kansa. Ilmeisesti onnellisuuteen kuuluu välinpitämättömyys, sillä hän kertoo nähneensä seuraavaa: iäkäs, ehkä 90-vuotias nainen saa sairaskohtauksen suojatiellä. Kukaan autoilijoista ei tee mitään, vaan "heti liikennevalojen muututtua vihreiksi autoilijat lähtivät liikkeelle naisen vielä kontatessa suojatiellä", lähinten mennessä ohi noin metrin etäisyydeltä. Jalankulkijat eivät reagoi sen kummemmin, ja ainoina apuun rientävät "keski-ikäinen maahanmuuttajanainen ja kaksi englantia keskenään puhuvaa teinipoikaa". Olen vieläkin vähän surullinen tuosta kirjoituksesta, ja pahoillani siitä, että elän maassa, jossa ihmiset eivät välitä. Jatkuvan välittämisen (=huomion) kohteena oleminen on toki rasittavaa, mutta jos vaihtoehtona on tämä, äärimmäisyyteen saakka viety välinpitämättömyys ja kylmyys muita ihmisiä kohtaan, ei ole vaikea päättää, kumman valitsen.
Valkoiset myytinmurtajat
Aloitin tekstin harmaassa vesisateessa ja lopetan sen kirkkaassa auringonpaisteessa. Suomi on kuitenkin hyvin usein hieno maa. Benin on myös hieno maa. Lähes jokainen sieltä takaisin Suomeen lähtenyt stipendiaatti vakuutti jonkin muuttuneen itsessään, liittyipä se sitten luomiseen, elämänkatsomukseen tai omaan tulevaisuudenkuvaan. Toivottavasti myös suomalaiset ovat omalta osaltaan murtaneet myyttejä Grand-Popon raitilla astellessaan, sillä se kai olisi osittain Villa Karonkin tarkoitus: kaataa mustavalkoisia raja-aitoja ihmisten mielistä.
Vielä Suomessa ollessani - ennen kuin lähdin Afrikkaan, Beniniin ja tarkalleen ottaen Grand-Popoon - kuvittelin, että minulla olisi yllinkyllin aikaa rentoutua, lukea kirjoja rannalla ja tuijotella haaveillen meren aaltoihin...ja ehkä pelata välillä jalkapalloa. Alussa luinkin muutaman kirjan, mutta noin kolmannen kuukauden kohdalla en käytännössä enää lainkaan, matkaoppaita lukuunottamatta. Sosiaalinen elämä ja vierailijat vaativat veronsa: minulla ei vain ollut tarpeeksi aikaa istahtaa alas kirjan lukemista varten! Rannalla istuskelu taas jäi, koska jatkuvan häirinnän kohteeksi joutuminen ei lopulta ollutkaan varsinaisesti rentouttavaa. Jalkapallo taas...no, sanotaanko, että tammikuuta lukuunottamatta ei mitenkään erityisesti tehnyt mieli liikkua juoksuvauhdilla kuin ennen aamuyhdeksää tai iltakuutta, joten auringon valaisema peliaika olisi jäänyt melko vähäiseksi. Ennakko-odotukseni osoittautuivat siis vääriksi, kuten myös ennakkoluuloni monilta osin. Tulin, näin, koin, sellaisen Beninin, jota en olisi voinut niin tiedotusvälineistä kuin sen paremmin tieteellisistä kirjoista oppia tuntemaan.
Myytit sekä murtuivat että todentuivat ja vahvistuivat niin suurissa kuin pienissäkin asioissa. Tässä joitakin niistä (nämä eivät siis edusta mitenkään omia ennakkoluulojani, vaan yleisiä, esimerkiksi iki-ihanalta HS:n keskustelupalstalta löytyviä mielipiteitä ja oletuksia):
Myytti 1. Afrikassa on niin köyhää ja vaarallista.
Niin on. Mutta minä en sitä nähnyt: Benin maana on ehkä koko Afrikan lintukoto, ja Grand-Popo sitä vielä enemmän. Muuallakaan Länsi-Afrikassa en osannut pelätä, mitä nyt suurkaupungeissa vältin yöllä yksin liikkumista. Köyhyys näkyi materiaalisena puutteena, mutta vain harvoin - varsinkin hedelmällisellä Atlantin rannikolla, missä jokainen maata omistava voi suhteellisen helposti kasvattaa ja poimia ruokansa - pullottavina vatsoina tai käsinkosketeltavana epätoivona. Köyhät ja vaaralliset alueet muodostavat lopulta hyvin pienen osan Afrikasta, mutta hyvin suuren osan uutisoinnista. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut: suurin vaara on malaria, toiseksi suurin liikenneonnettomuudet; idässä ja etelässä lisäksi HIV. En väitä, etteikö Afrikassa ole ongelmia - se on suuri ja vaikea manner - muttei se ole kuitenkaan sellainen pimeyden sydän tai pelkkä hyväntekeväisyyden kohde, miksi sitä usein kuvataan.
Myytti 2. Mustat ovat laiskoja.
Fakta: en ole missään nähnyt noin työteliäitä ihmisiä. Tosin tässäkin mennään ääripäästä toiseen, sillä ne, joilla ei ole mitään työpaikkaa, yrittävät elättää itsensä ja mahdollisesti vielä perheensä tekemällä jotain: vaikka sitten pitämällä liikkuvaa myyntipistettä kadulla, vartalo erilaisten tuotteiden myyntipöytänä ja henkarina. Työaika vaikuttaisi olevan noin aamukahdeksasta iltakymmeneen, vähintäänkin, eikä kekseliäisyyttä ja yrittäjähenkisyyttä todellakaan puutu. Välimaastoon kuuluvat ne, jotka saavat jostakin ihan oikeasta työstä virallista palkkaa, joka juuri ja juuri riittää elämiseen, muttei säästämiseen. Toisessa ääripäässä taas ihmiset, jotka saavat kohtalaisen hyvää palkkaa, oikein johtajan palkkaa esimerkiksi 700 euroa kuussa ja voivat hankkia sillä auton, muita moderneja mukavuuksia sekä jakaa rahaa tuttaville, jotka odottavat saavansa myös siivun menestyksestä. He ovat saavutetussa asemassaan ehkä siitä laiskimmasta päästä. Sama pätee sinänsä Suomessakin: monet haaveilevat saavansa vakituisen viran, jotta voisivat olla sitten tekemättä mitään työpaikalla...
Myytti 3. Afrikassa on kuuma.
Rakas Rough Guide -oppaani kertoo Länsi-Afrikan ilmastosta seuraavaa: "The big consideration is humidity and particularly the timing of the rainy seasons, rather than the heat: temperatures, in fact, only occasionally climb very much higher than you might experience in Europe and only rarely match the sheer hell of a hot day in Washington DC or Houston." Olen samaa mieltä: ei, Afrikassa ei ole erityisen kuuma. Lämpöä on kuitenkin sen verran, että se laiskistuttaa - päivisin on vaikea saada mitään tehtyä...
Oikeastaan todella kuumaa on vain keskipäivällä siestan aikaan, puolenpäivän ja neljän välillä. Sen ajan voi mukavasti viettää varjossa tai sähköjen toimiessa vilvoitella tuulettimen puhalluksessa. Kosteus on kuitenkin asia erikseen, sillä hikoilla voi koko ajan, vaikkei kuuma (yli +32, vaikkapa) lämpötilallisesti olekaan. Tilastollisesti Afrikan kuumin kaupunki sijaitsee Malissa, mutta koin kuitenkin Beninin kuumempana juuri kosteuden ja jatkuvan lämmön vuoksi. Lämpötila ei - tammikuun pahinta harmattan-aikaa lukuunottamatta - laskenut edes yöllä tarpeeksi, jotta talot olisivat viilentyneet päiväksi, vaan oli jatkuvasti kuuma. Malissa vuorokauden lämpötilat vaihtelivat suuresti, sillä päivällä oli +39, mutta yöllä alle 20 astetta, joten sisätiloissa oli käytännössä aina viileää ja kuivaa. Mukavaa, kun vaatteet eivät liimautuneet ihoon jatkuvasti kiinni. Nyt ymmärrän, miksi löysät vaatteet ovat hyvä juttu kuumissa maissa!
Myytti 4. Afrikkalaiset naiset ovat alistettuja.
Itse asiassa tarkoituksenani oli kirjoittaa kokonainen teksti afrikkalaisista naisista naistenpäivänä...mutta ensinnäkään, ei ole mitään "afrikkalaista naista". On erilaisia naisia. On niitä, jotka haluavat rikkaan miehen elättämään ja antamaan lahjoja (timantteja, autoja, vaatteita). Toisaalta on niitä, joidenkin miesten mukaan "länsimaisen hapatuksen pilaamia" vahvoja naisia, jotka menestyvät elämässään ja vaativat mieheltä kumppanuutta ja tasavertaisuutta rahan sijaan. Itse koin sukupuolten väliset suhteet yhdeksi suurimmista ongelmista: modernit ja perinteiset käsitykset törmäävät, eikä mitään selviä pelisääntöjä ole. Ihmiset tuntuvat solmivan suhteita kovin helposti. Eräskin nuori nainen oli sitä mieltä, että on epänormaalia, ellei parikymppisellä naisella ole poikaystävää. Yksin olemista noin niin kuin yleensä pidetään tietysti muutenkin kummallisena käytöksenä kaikkialla Afrikassa, ja yksinäinen nainen on vielä oudompi ilmestys kuin yksinäinen mies. Palatakseni taas aiheeseen - ulospäin naiset ovat uskomattoman vahvoja, fiksuja ja aikaansaavia. Mitä kotona tapahtuu, se on taas toinen asia. Kotiväkivaltaa on paljon, vaikkei siitä juuri puhutakaan. Mustelmat kun eivät kätevästi edes näy mustassa ihossa...Mutta jos alistaminen merkitsee hakkaamista, ovatko siis myös suomalaiset parisuhdeväkivallan uhrit alistettuja?
Myytti 5. Kaikki haluavat Eurooppaan.
Tämä liittyy myös seuraavaan kohtaan: moni - varsinkin nuori mies - haluaa, moni taas ei. Todennäköisesti juuri nämä Eurooppaan (tai nykyisin Amerikkaan, Eurooppa on kuulemma ihan passé jo!) haluavat nuorukaiset hakeutuivat innokkaammin juttusilleni kuin ne, joilla vastaavia mielihaluja ei ollut. Melko paljon tapasin kuitenkin myös ihmisiä, jotka eivät missään nimessä halunneet muuttaa pois kotimaastaan, koska olivat kuulleet "siellä olleiden" masentavista kokemuksista. Miten kaikki on Euroopassa vaikeaa, ihmiset ovat rasistisia ja etenkin poliisin kanssa on jatkuvasti hankaluuksia. Palkan suhteen odotukset ovat epärealistisia, varsinkin kun elämiskustannuksista ei ole mitään käsitystä. Eräskin burkinafasolainen nuori mies kertoi kummastelleensa, miksei hänen veljensä lähetä hänelle Espanjasta rahaa, kunnes oli lopulta ymmärtänyt tämän kertomuksista, ettei tällä ole mitään, mitä lähettää. Siirtolaisten ala-arvoisesta kohtelua voi olla vaikea ymmärtää, ellei sitä itse koe. Mielenkiintoisen heiton asiasta esitti Utvandrarna-kirjasta tehtyyn uuteen näytelmäversioon osallistuva: miksi Ruotsista aikanaan 1800-luvulla Amerikkaan muuttaneita, nälänhätää paenneita siirtolaisia kuvataan sankareina, kun taas vastaavassa tilanteessa olevat, nyt Ruotsiin tulevat siirtolaiset, maahanmuuttajat tai pakolaiset taas ovat "elintasopakolaisia", tai jotenkin muuten ihan väärällä asialla olevia?
Ihmiset alkavat myös pikkuhiljaa ymmärtää, etteivät kaikki valkoiset ole rikkaita. Togossa matkustaessani täyteen ahdetussa minibussissa Anéhosta Loméseen joku matkustajista (keskustelu käytiin minaksi, Victor tulkkasi minulle jälkeenpäin) ihmetteli, miksi tuollainen yovo köyhäilee eikä ota taksia itselleen, ja joku toinen vastasi hänelle: "Luuletko, että kaikki valkoiset oksentavat rahaa?". Juu, ei raha kasva puussa missään - paitsi ehkä Amerikassa, josta on tullut taas luvattu maa! Grandpopolainen kokki Franck asuu nykyään green cardilaisena Sacramentossa ja lähettelee sieltä lahjoja kotiseuduilleen, saattaapa tulla Suomeenkin käymään ensi kesänä. On se hienoa, että amerikkalainen (?) unelma elää vielä...
Myytti 6. "Vaikkei niillä ole mitään, ne ovat niin onnellisia siellä." (ks. esim. "Nigeria tops happiness survey" parin vuoden takaa, http://news.bbc.co.uk/2/hi/africa/3157570.stm)
Kyllä ja ei. Monet ovat varsin tyytyväisiä: elämä on halpaa, joten rahaakaan ei tarvitse niin suunnattomia määriä. Taloa voi rakentaa vähitellen, ostaa lisää materiaaleja kun rahaa taas löytyy sen verran - eikä esimerkiksi eristämisen huolellisuudesta tarvitse olla kovinkaan tarkka noissa ilmastollisissa olosuhteissa. Ihmiset kuitenkin haluavat kaikenlaisia asioita kaikkialla maailmassa, mutta suurimmalla osalla ei ole mahdollisuutta toteuttaa tätä keräilyhaluaan shoppaamalla päivät pitkät. Ei beniniläinen ole sen enempää askeetti kuin suomalainenkaan, mutta materiaaliset mahdollisuudet rajoittavat. Kun onnea ei voi ostaa, se täytyy löytää muualta: musiikista, yhdessäolosta, keskustelusta...ihmisistä. Muille täytyy antaa aikaa; jäädä vaihtamaan kuulumisia, auttaa tarvittaessa tai jakaa illallinen yhdessä.
Toista ihmistä ei saa jättää yksin, se koetaan pahimmaksi mahdolliseksi rangaistukseksi. Hädässä olevaa autetaan: Bamakossa kävellessäni moottoripyöräilijä ajoi ojaan, ja noin kahden sekunnin päästä hän oli parin tusinan ihmisen ympäröimä. Vastaavasta kokemuksesta Helsingissä kirjoitti tänään HS:n mielipidesivulle Matti Niemi otsikolla "Suomessa asuu kansa, joka on hukassa itseltään". Hän kritisoi Cambridgen yliopiston onnellisuustutkimusta, jonka mukaan Suomessa asuu Euroopan toiseksi onnellisin kansa. Ilmeisesti onnellisuuteen kuuluu välinpitämättömyys, sillä hän kertoo nähneensä seuraavaa: iäkäs, ehkä 90-vuotias nainen saa sairaskohtauksen suojatiellä. Kukaan autoilijoista ei tee mitään, vaan "heti liikennevalojen muututtua vihreiksi autoilijat lähtivät liikkeelle naisen vielä kontatessa suojatiellä", lähinten mennessä ohi noin metrin etäisyydeltä. Jalankulkijat eivät reagoi sen kummemmin, ja ainoina apuun rientävät "keski-ikäinen maahanmuuttajanainen ja kaksi englantia keskenään puhuvaa teinipoikaa". Olen vieläkin vähän surullinen tuosta kirjoituksesta, ja pahoillani siitä, että elän maassa, jossa ihmiset eivät välitä. Jatkuvan välittämisen (=huomion) kohteena oleminen on toki rasittavaa, mutta jos vaihtoehtona on tämä, äärimmäisyyteen saakka viety välinpitämättömyys ja kylmyys muita ihmisiä kohtaan, ei ole vaikea päättää, kumman valitsen.
Valkoiset myytinmurtajat
Aloitin tekstin harmaassa vesisateessa ja lopetan sen kirkkaassa auringonpaisteessa. Suomi on kuitenkin hyvin usein hieno maa. Benin on myös hieno maa. Lähes jokainen sieltä takaisin Suomeen lähtenyt stipendiaatti vakuutti jonkin muuttuneen itsessään, liittyipä se sitten luomiseen, elämänkatsomukseen tai omaan tulevaisuudenkuvaan. Toivottavasti myös suomalaiset ovat omalta osaltaan murtaneet myyttejä Grand-Popon raitilla astellessaan, sillä se kai olisi osittain Villa Karonkin tarkoitus: kaataa mustavalkoisia raja-aitoja ihmisten mielistä.
Comments