Af-riikka

Incredibly enough, I'm now in midway of my New York experience. Although tomorrow marks the beginning of my 7th week at the UN, I still have difficulties telling people what I'm exactly working on there. The work part will most likely be easiest to wrap up after I've finished my internship, so that will have to wait. But something I would like to share at this point are my musical encounters here in New York. I will just list them here, by date, place and performer, with a few comments on each of them and links (MySpace or homepages), if available. Tue 30th September, Garage restaurant (West Village): un-known jazz band. My first live music experience in New York was in this restaurant/bar offering free jazz concerts every night. Not bad. I liked the atmosphere (not too classy, not too hipster); the band whose name I have already forgotten played enjoyable jazz, nothing too unique, but just nice. Wed 1st October, Drom (East Village): Ansambl Mastika & Watcha Clan. One...

Oh well, I'll just continue with the topic of politics. Besides the economic crisis, there is obviously another main topic in the news here - and all over the world - The Elections, with only three weeks to go. It annoys me a little bit that I'm here, in the heartland of the Obama zone with no real competition from McCain, which makes discussions quite boring. As for the campaign paraphernalia, Harlem is definitely the ultimate place for Obama-shopping, you can find practically everything around the 125th street... Particularly Sarah Palin is relentlessly mocked in the NY free newspapers (yes, unfortunately I don't have time to read the NY Times during my subway ride to work, so I must content myself with the free ones) - but you've surely had the chance to read all about her in Finnish or whatever countries' newspapers. It seems that the US elections are perhaps even more passionately followed abroad, or at least Obama is embraced with an amazing fervour. I attende...

Finally, a short report on the meeting with H.E., the President Ahmadinejad of Iran. Him being labelled after Osama bin Laden as the most dangerous enemy of the USA, I have to say I was quite surprised when all UN interns (we are 270 or so in the fall) were invited for a "friendly meeting" with Ahmadinejad. After all, he is commonly being referred to as "terrorist", and even liberal newspapers in New York were comparing him with Hitler - no doubt because of his anti-Zionist leanings. So, there we went, to the glistening Manhattan breakfast room of Grand Hyatt hotel, to enjoy our free pastries, cakes and fruits and eventually to listen to the distinguished guests addressing us. Besides UN interns, there were also other (American) students who looked ridiculously young and asked somewhat silly questions during the discussion part. I'd estimate that we were around 400-500. The event began with several hig-level people, Iranians or affiliated with Iran, speaking. Th...

The 63rd General Assembly began this week at the United Nations. This meant more than 130 heads of states, prime ministers, their royal highnesses and so on in the UN premises, and accordingly, fairly strict security measures. Two blocks around the UN headquarters were barricaded and the entry was possible only with a UN id, entrance ticket to a specific event or a proof of residence in that area. Besides dozens of NYPD cars on the streets, one could even see snipers on the UN rooftops, as in the photo. It felt a bit surreal, like walking in a movie set or something. Then again, during a few days I walked by a number of famous people, such as our President Tarja Halonen, UN's Secretary-General Ban Ki-Moon, musician Bob Geldof or economist Jeffrey Sachs. Bono with his friends was also around the corner, but I was working while he was flaunting around, unfortunately (see for example http://www.kansascity.com/440/story/813598.html ). One of the most interesting occasions was our meeti...

Reilu viikko sekä New Yorkia että YK-uraa takana. Mitään koherenttia ei vielä saa sanottua, joten tästä tulee taas melkoista tajunnanvirtaa. YK:n osalta olen ehtinyt tutustua pieneen toimistooni ja siellä työskenteleviin mukaviin ihmisiin, osallistua erilaisiin YK:n tapahtumiin ja harjoittelijoiden tapaamisiin ja ennen kaikkea, seisoskella kadunkulmassa tarkistamassa nimiä tapahtumien osallistujalistoilta, jotta ihmiset pääsisivät läpi tiukennetuista turvatarkastuksista. Ehkä vähemmän hohdokasta, mutta yhtä lailla tarpeellista työtä, jota tekevät harjoittelijoiden lisäksi myös muutkin toimistotyöntekijät. Olen havainnut, että New York muistuttaa itse asiassa kehitysmaaolosuhteita monella tavalla. Ensimmäisen päivän vaikutelmia olivat: kuumaa ja kosteaa (ihan kuin Länsi-Afrikassa!), likaista (kuin missä tahansa kehitysmaassa), valtavasti ihmisiä (suurkaupunki), Yhdysvaltojen lippuja kaikkialla, kuten jokaisen metrovaunun kyljessä ja lentokentällä ympäriinsä. New York ei näytä maailman r...

I have a good excuse for my silence: I have been busy with signing papers, scanning papers, applying for a visa, moving and taking care of all the usual things having to do with going abroad for a longer time. Those who have not heard yet - I'm going to New York City for a three-month internship at the UN headquarters, more specifically at the Non-Governmental Liaison Service ( NGLS ). If the name NGLS doesn't say anything, don't worry: it didn't to me either, until I got an e-mail telling that they would like to phone interview me for an internship. From 15th September until 12th December I will be working with...something to do with civil society and NGOs (at least writing reports and drafts, following meetings and various media), not quite sure yet with what exactly. However, I'm quite confident that the mere experience of living in New York and seeing the UN bureucracy in action is already enough. Damn expensive it is, at least: the UN intern guide tells to expe...

Laitan toisen postin heti tähän perään: googlasin ihan vain "villa karo" -aiheisia nettisivuja, ja tuloksista löytyikin monenlaisia näkökulmia, jotka mielestäni tuovat paikan luonteen aika hyvin esille. Villa Karon perustajan, Juha Vakkurin haastattelu Kumppanissa . Stipendiaatti Vivi-Ann Sjögrenin (nykyisin vakiokirjoittaja HS:n kuukausiliitteessä) tunnelmia Beninistä Työvoimaministeriön sivuilla . Harjoittelijan kertomus CIMOn sivuilla. Suomeen päätyneen beniniläismuusikon haastattelu Turun Sanomissa (linkki ei välttämättä toimi kovin pitkään). Ja viimeisenä YouTubessa TODELLA beniniläistä musiikkia, agbajaa, Gbessi Zolawadjin esittämänä - taustalla lähes koko ajan Villa Karon rakennukset.

Ennen kesä loppui aina koulujen alkuun, elokuun puolessavälissä. Nykyisin venyttäisin kesää hiukan pidemmälle, mutta pimenevät illat ovat vankkumaton merkki siitä. Syksy tulee, joten blogiakin voisi alkaa taas päivittämään. Mitä sitten olen tehnyt Uppsalasta palaamiseni jälkeen? En ainakaan kirjoittanut gradua, paitsi yhtenä päivänä tällä viikolla - siihen voin palata sitten syyskuussa, kun muutkin tarmokkaat uudet ja vanhat opiskelijat täyttävät kirjastot ja luentosalit. Sen sijaan olen: * tehnyt töitä kahdelle eri taholle * nähnyt kuuden vuoden takaista kämppistäni * nähnyt kolmen vuoden takaista työkaveriani * etsinyt uutta asuntoa ja löytänyt sellaisen * festaroinut Ruisrockissa, sieltä muistan parhaiten Kentin, HIMin ja Interpolin * tanssinut neljä päivää afrokurssilla, kolme tuntia päivässä (opettajana Papson Norsunluurannikolta/Pariisista) * matkustanut sukujuhlille Savoon * vieraillut Valamon luostarissa (perinteinen kesäretki) * tavannut Suomessa vierailevia ja/tai asuvia ben...

Midsummer in Flogsta, Uppsala. Midsummer maypole in the Old Uppsala, with folk-dancing and an extremely cheerful host. Falafel pizza. A question to ponder for those who speak Swedish. MGMT playing in the Accelerator festival in Münchenbryggeriet, Stockholm.

Det här ska vara något som jag inte har gjort förrut: jag ska skriva denna post på svenska, för att hedra min tid här i Uppsala! Jag beklagar redan nu för alla mina eventuella misstag i detta relativt obekant språk... Orsaken för rubriken är: under de här fyra veckorna i Sverige har jag slöt mig till att två av de mest svenska symboler for mig är sill och Zlatan (Ibrahimovic). Sill har jag haft överallt - även en dag, när jag käkade i Ekokafeet och beställde en Tortilla Espanola: det fanns rökt sill med den. Och inte en liten bit av sill, men tre tjocka skivor som jag bara kunde äta upp. Fast jag har försökt att vänja mig vid denna fisk, jag kan inte ännu, jag bara kan inte... Något annat som jag inte kan förstå ännu är sångkvällar på Skansen. Jag minns att jag läste om dessa kuriositeter i boken Vadelmavenepakolainen av Miika Nousiainen (en roman på finska som berättar om finskhet, svenskhet, och en mann som har lust att bli som en riktig svensk). Den enda saken som huvudpersonen i b...

The symbols of Swedish-ness to me: the flag and Rekorderlig cider next to each other on the grass in Uppsala City Gardens. Sweden celebrated its National Day, Swedish Flag Day yesterday. I had to check with the help of Google (see one result on "the official gateway to Sweden" ) the reason for it, and I found out that it has been called a National Day since 1983 and given the status of a public holiday only in 2005. Very new tradition it is, then, although it does signify in some sense the end of Danish-ruled Kalmar union in 1523. When comparing the ways of celebrating the National Day of Sweden (6 th June) and the Independence Day of Finland (6 th December), one can notice that they could not differ more. Certainly the time of the year already sets some limits: when Finnish ‘celebrate’ during one of the most depressing times of the year, when it’s sleeting and dark outside, the Swedish have a nice out-door picnic in the sun when the lightest days and the whole summer is ...

Vaihdoin tänään maata taas kuukaudeksi – vietän siis kesäkuun Uppsalassa, Nordiska Afrikainstitutetissa tekien gradua ja tutustuen Ruotsin ihmeisiin. Vielä eilen sunnuntaina ehdin kuitenkin parahiksi Helinä Rautavaaran museon Afrikan tähti –näyttelyyn. Tyypillisesti olin liikkeellä viimeisellä mahdollisella hetkellä: näyttelyn viimeisen päivän lisäksi meneillään olivat peräti viimeiset tunnit, kun kipitin Espooseen WeeGee –taloon puoli viideltä, puolitoista tuntia ennen sulkemisaikaa. Jotenkin odotin sunnuntain ollessa kyseessä, että WeeGeen museoissa (niitä on viisi kappaletta samassa talossa, mistä hetken päästä lisää) olisi hurjasti ihmisiä. Luulin väärin: taisin nähdä itseni lisäksi kokonaiset pari muuta museokävijää, loput (noin tusinan verran) museon ihmisistä olivat valvojia ja myyjiä. Melko outo olo kuljeskella yksin valtavissa museosaleissa ja käytävillä, varsinkin Espoon modernin taiteen museon EMMAn puolella. Siellä olisi nähtävää hyvinkin toiselle käyntikerralle, koska...

I spent five days in Berlin last week and assembled here a picture cavalcade of the most memorable instants. Many of those moments are related to eating and drinking: enjoying fresh Vietnamese food, sparkling organic apple cider, exciting Ethiopian meal or lovely Ghanaian mango and passion fruit beers called Dju Dju (their German info page at www.djudju.de ), meaning the voodoo religion also massively present in Benin and Togo. Our first day in Berlin, however, included loads of Russians. It was the 9th of May, the Victory Day (Der Tage des Sieges), and hundreds, if not thousands of Russians gathered in the Treptow Park in Berlin. Bringing flowers to the feet of the Soviet soldier statue (in the picture) was not the only programme number, but Russian bands played classic songs, sausages were grilled and vodka sold. What a great way to spend a sunny afternoon! If you ever go to Berlin and love or even like coffee, go to an Ethiopian restaurant. There are several of them, but we went to...

Varoitus: seuraava teksti sisältää paljon huutomerkkejä ja ihana-sanan toistoa. Ensinnäkin: kevät on täällä! Toiseksi: Suomessakin on alettu lopulta valmistaa suklaalakuja - kiitokset siitä Pandalle. Ihan/uutta, todellakin...vaikka hinta kirpaisee hiukkasen, tuollainen pieni pussi maksaa 1,39 euroa. Suklaalakut ovat jääneet makuhermomuistiin Islannin kesästä 2003, ja sen jälkeen olen syönyt vain korvikkeita, kuten suklaata ja lakua vuorotellen, tai viime kuukausien aikana Fazerin uutta Lontoon rae -suklaata, herkullista sekin. En siis voinut olla kiljahtamatta ilosta, kun löysin nämä Tarjoustalon karkkihyllystä! Kolmanneksi: psykedeelisen vaaleanpunaisen dinosaurus-ilmapallon (eikö olekin söpö!) ja punaisen pörrömattoni päällä lepäävät upouudet, mielettömän kauniit balettitossuni! Eivätkö olekin ihanat! Niitä voisi katsella vaikka koko päivän - jalassa tossuja ei voikaan sitten pitää kuin ehkä vartin verran kerrallaan. Pitäisi mennä harjoittelemaan kovakärkisten balettitossujen alkeist...

Helsingissä paljon raitiovaunuilla liikkuvat ovat ehkä törmänneetkin ilmiöön: puhuvaan ratikkakuskiin! Viimeksi naistenpäivänä ollessani (monestakin syystä ikuisuudelta tuntuvalla) matkalla Espoonlahden kirkkoon, kutosen linjan kuski avasi yhtäkkiä mikrofoninsa ja toivotti kaikille naisille oikein hyvää naistenpäivää, saaden aikaan naurunhörähdyksiä pitkin vaunua. Tänään matkalla elokuviin todennäköisesti sama kuski avasi sanaisen arkkunsa pidemmäksi aikaa: "Excuse me, mister maybe from Russia, could you please come here. I have some information about the tram you should change into..." Pysäkin tai kahden päästä pyyntö toistuu: "Excuse me mister, please, come here...or maybe you don't understand, njet panumaiu?". Tällöin viereiseltä penkiltä nousee mies, joka kiiruhtaa hymyillen vaunun etuosaan kohti kuskia. Ihmiset vaihtavat kummastuneita katseita ja hymähtelevät itsekseen tai toisilleen, kunnes hetken päästä kuski palaa ääneen, tällä kertaa suomeksi: "Ja ...

Olen viimeisten parin kuukauden aikana kahlannut läpi kahta hyvin erilaista, suomalaisen miehen kirjoittamaa kirjaa Afrikasta. Ensimmäinen, viime vuonna ilmestynyt professori Eero Paloheimon (eläkeiän ylittänyt insinööri) Tämä on Afrikka avautui hitaasti, tuntui poukkoilevalta ja karkeasti kirjoitetulta. Toinen, Esa Salmisen (kolmekymppinen humanisti) esikoisteos Köyhyyden ammattilainen taas tempasi mukaansa sujuvan, mutkattoman kielensä ja kulttuuristen pohdiskelujensa ansiosta. En tiedä ovatko kirjailijat koskaan kohdanneet tosielämässä, mutta näin lähtökohtaisesti voisin kuvitella heillä olevan paljon yhteistä puhuttavaa. Molemmat turhautuvat kirjoissaan afrikkalaisten ja eurooppalaisten erilaisiin aikakäsityksiin, tehottomuuteen ja korruptioon. Molemmat kuvailevat naissuhteitaan, tai vain naisten ulkonäköä hyvinkin yksityiskohtaisesti, mikä on ilmeisesti ohittamaton teema kaikilla Afrikasta kirjoittavilla mieskirjailijoilla. Ja lopussa kumpikin sortuu - tai puhkeaa tarkoituksellise...

VAI... Afrikasta on vaikea kirjoittaa. Tai sanotaanko näin, että siitä on vaikea kirjoittaa uudella tavalla, tai sille oikeutta tekevällä tavalla. Toisaalta takertuu liiallisesti yksityiskohtiin, toisaalta erehtyy helposti maalailemaan laajoja, koko Afrikkaa koskevia yleistyksiä, jotka eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Tänään taas HIV/AIDSia käsitelleessä Topelian African Studies - seminaarin loppukeskustelussa syytettiin Afrikan käsittelemisestä yhtenä, isona kokonaisuutena. Kuinka sitten osaisi tasapainotella jossakin välimaastossa, sillä pakostakin joutuu sanomaan lauseita "Afrikassa sitä ja tätä", yhtä lailla kuin niin sanoisi Euroopan tai Latinalaisen Amerikan kohdalla. Olen tainnut pohdiskella tätä kysymystä jo aiemminkin, ja päätynyt siihen, että jos käsittelemäni asia koskee nimenomaan yhtä maata, käytän sen maan nimeä, jos taas olen kokenut tai kuullut samaa useammasta maasta, tulee helposti maaluettelon sijaan sanottua vain "Afrikka". Onneksi löysin kepal...

Can a culture be destroyed by outside influences? There has been a growing concern on the vanishing cultures around the world, especially in the third world countries. The Western civilization is spreading through mass media (Internet, TV, newspapers), consumer products (food, clothes, make-up...) and accelerating movement of people around the globe. This cultural globalization, or McDonaldization as it also has been called, is normally thought as something evil and destructive, a view shared especially by the intelligentsia. On the surface it is true: even in the remotes village anywhere in Africa you can surely find a bottle of Coca Cola or Fanta sold in a tiny kiosk, whereas bottled water (being more expensive than coke and thus not accessible for ordinary people) is more of an oddity outside big cities. Sometimes the global products bring a whiff of familiarity in strange surroundings: I remember when our guests from South Africa last summer, when seeing the first McDonald's...

Olen tässä viime vuosina viettänyt melko runsaasti aikaa lentokentillä, sekä omien matkojeni vuoksi että odottamassa muita ihmisiä. Beninissä seisoskelin hiostavassa ja kaoottisessa vastaanottohallissa odottamassa villakarolaisia tai omia vieraitani useampaan otteeseen, Helsingissä olen taas ollut vastaanottamassa ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita yliopiston maksaman pick up -palvelun työläisenä. Epäilisin, että muutama tusina tuntia on siis vierähtänyt lentojen saapumisalueilla. Ajankulukseni olenkin usein tarkkaillut muita odottajia. Osa on selvästi työasioilla liikkeellä, moni odottaa perheenjäseniä, jotkut jännittävät rakkaidensa tuloa. Yhden lennon matkustajien purkautuessa ulos tullista samalla purkautuu ilmaan valtava määrä erilaisia tunteita, mutta päällimmäisenä näkyy väsymyksen lisäksi onnellisuus perillepääsemisestä. Mikään ei ole parempaa kuin se, että joku on vastaanottamassa lentokentällä pitkän lennon jälkeen! Tuloalue on siis ehdottomasti lentokenttien paras, onnea uhk...