Taide kuuluu kaikille

Osallistuin tänään Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmaan muutoinkin kuin edustusvaimona avajaisiin kaupungintalolla: Ojos de Brujo Espanjasta esiintyi täydelle Huvilateltalle. Täytyy sanoa, että tunsin oloni todella kummalliseksi astuessani sisään portista: pitkästä aikaa tuli nuori olo, sillä minulla ei ollut korkokenkiä eikä pikkumekkoa päälläni, kuten useimmilla muilla vierailla tuntui olevan. Nimenomaan vierailla - vaikutti siltä, etteivät ihan kaikki välttämättä olleet ostaneet itse lippuaan. Tai jotenkin en ollut ainakaan odottanut Ojos de Brujon fanijoukon koostuvan keski-ikäisistä pukumiehistä viinilasi kädessä...

No mutta, toivottavasti nekin, jotka eivät tienneet mitä tulevat katsomaan viihtyivät! Omalta kohdaltani keikka oli yksi kesän kohokohtia. Kun keikan alkamisesta kuulutettiin sanoin "Huvilateltan ohjelma jatkuu tuossa tuokiossa" ja ihmiset istuivat tyynesti penkeillään, olin vielä hieman skeptinen illan suhteen. Mutta yllätyin. En edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt kahden tunnin keikan pitkästymättä missään vaiheessa. Enkä muista milloin olisin ollut eturivissä keikalla niin, että ympärillä on puoli metriä tilaa joka suuntaan. Tilanpaljoudesta huolimatta tunnelma oli silti mainio, en edelleenkään muista milloin jollakin keikalla olisi ollut näin hyvät bileet..! Kokonaisuutena kaikki vain toimi, ja parani parenemistaan loppua kohden. Olisi ollut mahdollisuus nousta myös lavalle bailaamaan "Bailaores" -kappaleen aikana. En kuitenkaan viitsinyt liittyä joukkoon, sillä jouduin keikan viimeisen puolen tunnin aikana seisoskelemaan jalat ristissä - vessajono lämppäribändin jälkeen oli melko massiivinen, useampi tusina naista muutamaan bajamajaan.
Mutta niin, takaisin itse konserttiin: Juhlaviikkojen ohjelman mukaan "aasialaiset rytmit, reggae, rumba ja hiphop sekoittuvat kiihkeään flamencoon". Jälkimmäisellä aloitettiin, ja etenkin rumba ja hiphop erottuivat joukosta muuten vahvimmin. Visuaalinen puoli oli erityisen näyttävä: flamenco-tanssija ja video-screeni, jolla näytetään jotain järkevääkin. Siksi otin melko runsaasti kuvia - niitä enemmän Flickrissä - vaikkakin laulajatar Marinasta oli todella vaikea saada niitä lainkaan, tämä kun ei pysynyt sekunnin murto-osaakaan paikallaan keikan aikana.

Tutustuin Ojos de Brujoon (suomeksi "noidan silmät") ollessani Madridissa Ainon luona vierailulla toukokuussa 2005. Kuunneltiin sitä CD:ltä - vai kasetilta? - ja pidin kovasti. Muistaakseni lainasin Helsingin kaupunginkirjastosta yhtyeen levyjä, viimeisimmän Techarin sentään hankin itselleni levykaupasta. Ojos de Brujohan käväisi Suomessa jo huhtikuussa April Jazzissa, mutta en millään jaksanut lähteä Espooseen asti...onneksi oli kuitenkin toinen mahdollisuus - kiitos siitä Juhlaviikoille! Enpä muista, onko koskaan aiemmin minkään bändin keikan aikana tehnyt mieli lähteä osoittamaan mieltä - nyt teki. Mieletöntä.

Comments

Minkki said…
Heh, pitäisikö tähän todeta, et mitä mä sanoin ;) Bändi on aivan loistava livenä!

Mietin itsekin pitkään, pitäisikö mennä keikalle ja luulin jo ratkaisseeni ongelmani ostamalla liput Flow-festivaaleille sekä perjantaiksi että lauantaiksi. Sitten sunnuntaiaamuna Hesaria lukiessa minulle selvisi, että keikka onkin sunnuntaina eikä lauantaina. Heh. Jäi kuitenkin loppujen lopuksi keikka väliin. Lämmittäähän ne edelleen ne viime joulukuisen keikan muistot :)

Itselleni se viikonlopun keikkakokemus oli ehdottomasti Architecture in Helsinki Flow-festareilla lauantaina. Sellasta määrää energiaa ja hyväntuulisuutta ei ole tullut kohdattua keikalla aikoihin. Ja kaiken kruunasi rento jutskailu bändin jäsenten kaa Helsingin keskustassa sunnuntai-iltana :)

Muuten, kävinpä tänään ostamassa AIH:n uuden levyn ja äsken koneelle sen siirtäessäni huomasin ällistyksekseni iTunesini luokittelevan sen lasten musiikkiin. Todella hassua ja hämmentävää...
Axl said…
Sama pompöösiyleisö oli löytänyt tiensä myös Ojos de Brujon kevään espoon keikalle. Käsittämätöntä..

Mieletön bändi indeed!

Popular posts from this blog

Ah, les belges!

Henna Senegalese way

Music of Bhutan