Roskilde 2007 - musiikkia mudassa
Palasin eilen Helsinkiin elämäni rankimmalta festarikokemukselta. Tanskan suurin sanomalehti Berlingske Tidene otsikoi juuri ennen Roskilde-festivaalin alkua ironisesti: "Mene Roskildeen - hanki ilmainen mutakylpy!"Kolmessa Kaisassa siideriä jäisillä mansikoilla siemaillessani ne masentavimmat epätoivon hetket puoleensääreen ulottuvasta mudasta, jatkuvasta sateesta ja märistä vaatteista alkoivat jo häipyä mielestä. Flickrin Roskilde-kuvista (itse en ottanut onneksi digikameraani mukaan, koska siinä ei välttämättä olisi enää mitään ruostumattomia osia) voi saada jonkinlaisen käsityksen olosuhteista. Vähintään kaksi kolmesta toteutui jokaisena festaripäivänä: a) sataa b) tuulee c) on kylmä. Villapaita ja nahkatakki olivat vakiovarusteitani, joiden kanssakin hytisin viluissani.
Mutta hei - ei siellä pelkästään kamalaa ollut. Ruoka oli suhteellisen edullista, ja etenkin falafelit & valkosipulileivät hyviä. Yksi ravintolatoimipiste oli varsin ohjelmallinen: ihmisten poltellessa törkeän hintaisia vesipiippuja (melkein 10 euroa!) fetsihattuiset kokit tanssivat Lähi-itä-iskelmiä rivissä tuntikausia (tai ainakin joka kerta kun kävelimme ohi). Hämmentävää oli myös se, miten iloisia ja hyväntuulisia kaikki ihmiset olivat. Ei kännitappeluita, ei juurikaan edes tönimistä keikoilla, ei happamia naamoja. Reilusti yli puolet kaikista festarilaisista kuuluikin tanskalaisiin, maailman onnellisimpiin ihmisiin tutkimusten mukaan. Näin viikon empirian kokemuksella voin melkein sanoa, että tanskalaiset ovat todellakin maailman mukavimpia ihmisiä - lukuunottamatta rautateiden ja lentoasemien työntekijöitä.
Entä sitten se musiikki, sitähän varten minä ainakin Roskilden menin? Eniten odotin Arena-teltan avannutta esiintyjää, Arcade Firea. Oli se sen arvoistakin. Melkein voisin sanoa, että pelkästään tuon bändin takia kannatti jo lähteä Tanskaan saakka tarpomaan mudassa. Näin toki muitakin erinomaisia esityksiä, mutta en mitään niin voimallisen liikuttavaa.
Blogin aiheessa jotenkin pysyäkseni ajattelin kuitenkin kirjoittaa afrikkalaisista esiintyjistä Roskildessa. Ensimmäisenä näin itse asiassa festivaalialueen keskelle pystytetyssä häkissä soittavan ryhmän, jonka tarkoituksena oli kerätä mahdollisimman paljon allekirjoituksia EU:n maatalousvastaavalle tuontitukien ja tullien lopettamiseksi. Jotta Afrikka voisi auttaa itseään. Ryhmän esitys ei juurikaan poikennut mistä tahansa musiikkipoppoosta esimerkiksi Beninin Grand-Popossa, mutta ihmiset tuntuivat tykkäävän kuitenkin.
Ensimmäinen varsinainen afrikkalainen esiintyjä aloittikin sunnuntaina päälavalla auringon jo hiukan pilkahdellessa. Norsunluurannikkolaista reggae-artistia Alpha Blondya en juurikaan aktiivisesti seurannut, mutta kuulin toisella korvalla suurimmat hitit, joita soitettiin lakkaamatta kaikkialla Länsi-Afrikassa. Nostalgiaa...
Afrikka-sunnuntai jatkui Cosmopol-teltassa afrobeatilla ja nigerialaisella Seun Kutilla (kyllä, on se sen Felan poika). Ainakin tusinan verran soittajia sisältänyt bändi laittoi puolillaan olleen teltan liikkuvaan hurmokseen, josta esimerkkiä näyttivät yhtyeen kolme naislaulajaa/tanssijaa. Pyörivät pyllyt kuuluvat ilmeisen olennaisesti kaikkiin Kutin perheen bändeihin. Seun myös mainosti MySpace-sivujaan, kuten muuten pari muutakin artistia Roskildessa ehti tehdä. Levyltä nuoremman Kutin musiikki ei kylläkään toimi ollenkaan samalla tavalla kuin lavalla, sillä energia jää jotenkin välittymättä kuulijalle.
Välissä kävimme seuraamassa tylsähköä Arctic Monkeysia päälavalla, kun Cosmopol-teltta taas kutsui: vuorossa oli somalialainen rap-artisti K'naan. Oli hauskaa tulla telttaan ja nähdä hip hop -käsien heiluvan ojossa kohti lavaa, jolla seisoi pitkään tunikaan pukeutunut mies afrikkalaisten rumpujen kanssa. Selkeästi K'naan ratsastaa eksoottisuudellaan ja menneisyydellään - hän pakeni Somaliasta 13-vuotiaana ensin Harlemiin ja sitten Torontoon. Maailman tunnetuin somaliräppäri (milloinkas saadaan Suomeen?) pilkkaa "What's Hardcore" -biisissään amerikkalaisia gansta-räppäreitä vertaamalla heidän uhitteluaan pienillä käsiaseilla omiin kokemuksiinsa sisällissodan ja AK-47:en keskeltä Mogadishun kaduilta. Olipa K'naanin oma lapsuus sitten enemmän HC:ta kuin Harlemin lähiönuorten elämä tahi ei, hurrasi yleisö joka tapauksessa säkeelle:
"I'm a spit these verses cause I feel annoyed,
and I'm not gonna quit till I fill the void,
if I rhyme about home and got descriptive,
I'd make 50 Cent look like Limp Bizkit."
Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin - jatketaan ensi kerralla afrikkalaisella hip hopilla!
Mutta hei - ei siellä pelkästään kamalaa ollut. Ruoka oli suhteellisen edullista, ja etenkin falafelit & valkosipulileivät hyviä. Yksi ravintolatoimipiste oli varsin ohjelmallinen: ihmisten poltellessa törkeän hintaisia vesipiippuja (melkein 10 euroa!) fetsihattuiset kokit tanssivat Lähi-itä-iskelmiä rivissä tuntikausia (tai ainakin joka kerta kun kävelimme ohi). Hämmentävää oli myös se, miten iloisia ja hyväntuulisia kaikki ihmiset olivat. Ei kännitappeluita, ei juurikaan edes tönimistä keikoilla, ei happamia naamoja. Reilusti yli puolet kaikista festarilaisista kuuluikin tanskalaisiin, maailman onnellisimpiin ihmisiin tutkimusten mukaan. Näin viikon empirian kokemuksella voin melkein sanoa, että tanskalaiset ovat todellakin maailman mukavimpia ihmisiä - lukuunottamatta rautateiden ja lentoasemien työntekijöitä.
Entä sitten se musiikki, sitähän varten minä ainakin Roskilden menin? Eniten odotin Arena-teltan avannutta esiintyjää, Arcade Firea. Oli se sen arvoistakin. Melkein voisin sanoa, että pelkästään tuon bändin takia kannatti jo lähteä Tanskaan saakka tarpomaan mudassa. Näin toki muitakin erinomaisia esityksiä, mutta en mitään niin voimallisen liikuttavaa.
Blogin aiheessa jotenkin pysyäkseni ajattelin kuitenkin kirjoittaa afrikkalaisista esiintyjistä Roskildessa. Ensimmäisenä näin itse asiassa festivaalialueen keskelle pystytetyssä häkissä soittavan ryhmän, jonka tarkoituksena oli kerätä mahdollisimman paljon allekirjoituksia EU:n maatalousvastaavalle tuontitukien ja tullien lopettamiseksi. Jotta Afrikka voisi auttaa itseään. Ryhmän esitys ei juurikaan poikennut mistä tahansa musiikkipoppoosta esimerkiksi Beninin Grand-Popossa, mutta ihmiset tuntuivat tykkäävän kuitenkin.
Ensimmäinen varsinainen afrikkalainen esiintyjä aloittikin sunnuntaina päälavalla auringon jo hiukan pilkahdellessa. Norsunluurannikkolaista reggae-artistia Alpha Blondya en juurikaan aktiivisesti seurannut, mutta kuulin toisella korvalla suurimmat hitit, joita soitettiin lakkaamatta kaikkialla Länsi-Afrikassa. Nostalgiaa...
Afrikka-sunnuntai jatkui Cosmopol-teltassa afrobeatilla ja nigerialaisella Seun Kutilla (kyllä, on se sen Felan poika). Ainakin tusinan verran soittajia sisältänyt bändi laittoi puolillaan olleen teltan liikkuvaan hurmokseen, josta esimerkkiä näyttivät yhtyeen kolme naislaulajaa/tanssijaa. Pyörivät pyllyt kuuluvat ilmeisen olennaisesti kaikkiin Kutin perheen bändeihin. Seun myös mainosti MySpace-sivujaan, kuten muuten pari muutakin artistia Roskildessa ehti tehdä. Levyltä nuoremman Kutin musiikki ei kylläkään toimi ollenkaan samalla tavalla kuin lavalla, sillä energia jää jotenkin välittymättä kuulijalle.
Välissä kävimme seuraamassa tylsähköä Arctic Monkeysia päälavalla, kun Cosmopol-teltta taas kutsui: vuorossa oli somalialainen rap-artisti K'naan. Oli hauskaa tulla telttaan ja nähdä hip hop -käsien heiluvan ojossa kohti lavaa, jolla seisoi pitkään tunikaan pukeutunut mies afrikkalaisten rumpujen kanssa. Selkeästi K'naan ratsastaa eksoottisuudellaan ja menneisyydellään - hän pakeni Somaliasta 13-vuotiaana ensin Harlemiin ja sitten Torontoon. Maailman tunnetuin somaliräppäri (milloinkas saadaan Suomeen?) pilkkaa "What's Hardcore" -biisissään amerikkalaisia gansta-räppäreitä vertaamalla heidän uhitteluaan pienillä käsiaseilla omiin kokemuksiinsa sisällissodan ja AK-47:en keskeltä Mogadishun kaduilta. Olipa K'naanin oma lapsuus sitten enemmän HC:ta kuin Harlemin lähiönuorten elämä tahi ei, hurrasi yleisö joka tapauksessa säkeelle:
"I'm a spit these verses cause I feel annoyed,
and I'm not gonna quit till I fill the void,
if I rhyme about home and got descriptive,
I'd make 50 Cent look like Limp Bizkit."
Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin - jatketaan ensi kerralla afrikkalaisella hip hopilla!
Comments
Men pga allt regn så orkade hon stanna där bara tom torsdag - då var det så mycket lervälling att hon bara läntade hem... och hon åkte hem.
Hennes favoriter skulle spela på lördag eller söndag men det fick vara...
Sen verran kuitenkin viisastelen täältä komissiosta että ne häkkiin ahdetut ahvrikkalaiset eivät varmaankaan vaatineet tullien poistamista, koska afrikkalaiset tuotteet tulevat jo EU:hun tullivapaasti. Huolenaihe lienee se että EU haluaa tullivapauden myös toiseen suuntaan, jolloin maataloustukiaisilla ja kai myös jossain määrin vientituilla pönkitetyt eu-tuotteet pilaa markkinat afrikkalaisten omalta tuotannolta. Ainakin jotain tän tapasta oon ollu ymmärtävinäni.
Mmm, Arctic Monkeys oli ehkä pikkaisen vaisu Rock Werchterissäkin, tykkäsin kyllä silti.