Af-riikka

En tiennytkään, että osallistuin poliittisen elokuvan festivaaleille. Viime viikon aikana DocPoint -festivaalit täyttivät Helsingin elokuvateatterit, ja sekä työvuorojeni lomassa (olin toista kertaa peräkkäin vapaaehtoistyöntekijänä, nyt teatterivastaavana Bristolissa) että ehtiessäni niiden aikana onnistuin näkemään yhteensä 12 dokumenttielokuvaa, keskimäärin kolme päivässä. Festivaalilla esitetyt elokuvat heijastelivat tämän vuoden teemaa, joka oli "Totuus". On ymmärrettävää, että dokumentit herättävät jotenkin enemmän ärsytystä, tuohtumusta ja ahdistusta kuin tavalliset fiktioelokuvat. Ovathan ne, ainakin jollain lailla, "todempia": tunteet nousevat pintaan eri tavalla, kun tietää tuon kaiken tapahtuneen oikeasti, oikeille ihmisille. Samalla dokumentit ovat aina jonkun ihmisen - yleensä ohjaajan/käsikirjoittajan - näkemyksiä kuvatusta aiheesta. Kuinka ollakaan, monella katsojalla on eri käsityksiä asiasta, ja mitä kiistellympi aihe on, sitä varmemmin hän haluaa...

Olin eilen pitkästä aikaa katsomassa flamenco-tanssiesitystä. Edellinen kerta oli viime helmikuussa, jolloin ihan oikea espanjalainen tähti esiintyi Aleksanterin teatterissa. Eilen olin lähiössä, Kanneltalossa, ja hintakin oli opiskelijalle kohtuullinen, vain 10 euroa. Esityksen nimi oli "Rojo - punainen", koreografina Maija Lepistö , musisoimassa bändi La Pandilla ja tanssimassa 13 Lepistön oppilasta, jotka olivat harjoitelleet vuoden ajan erityisessä koulutusprojektissa - tuloksena tämä esitys. Eturivin paikka saattoi vaikuttaa siihen, että musiikki, tanssi ja tunnelma tempaisivat mukaansa. Vaikka tanssijoiden tekniikka ja koreografioiden vaativuus olivat - ymmärrettävistä syistä - eri luokkaa kuin viime vuonna näkemässäni teoksessa, olin todella otettu. Sen, mitä saattoi vielä puuttua teknisistä taidoista, tanssijat korvasivat tunteella. Seurasin tiiviimmin esiintyjien kasvoja kuin kantapäitä. Ilmeet ja tanssijoista huokuva asenne kertoivat enemmän kuin itse liikkeet; hei...

Although I'm not physically in New York City anymore, I'll probably keep on writing about it a few more posts. The previous post implied that there is a niche for every possible country or culture in New York - that is the essence of that city. Being an Africanist, I 'had to' get acquainted with the African-ness of New York and found it in very different places, some by coincidence, some I was really looking after for. African Music Night at St. Nick's Pub 773 St. Nicholas Avenue at 149th st. (subway A to 145th st.) Review on Not-For-Tourists website ; somebody's blog entry on the night with some blurry photos; on the history of the pub on their website I spent my last night in New York, a Saturday night, in St. Nick's Pub. Mainly because I was exhausted after all the packing and going around Brooklyn, rushing through the last places I still wanted to see and didn't want to go somewhere two-hour subway-ride or an expensive cab-ride away. St. Nick's...