Elämää Grand-Popossa.

Ehkä noin kahden ensimmäisen viikon aikana pidin kummallisena, että joku haluaisi elää vapaaehtoisesti Afrikassa (tai tarkemmin ottaen Beninissä). Mieleni on muuttunut alkutunnelmista, ja nyt ihmettelen lähinnä sitä, miksei joku haluaisi elää täällä, ainakin hetken aikaa, jos siihen vain on mahdollisuus ?

Itse elän täällä nyt, jo kolmatta kuukautta. Siirtomaarouvan elämää ehkä, lukuunottamatta palvelijoiden puuttumista, jos taloni mittoja katsoo. Muurien takana sijaitseva palatsini on ainakin 80 neliön kokoinen, piha suorastaan valtava, mutta puutarha vielä melko vaatimaton. Liioittelen ehkä hiukkasen palatsinimitystä käyttäessäni, mutta se sopii ainakin hyvin yksiin minulle annettujen lempinimien kanssa : niitä on useita, kuten « la Reine de la Finlande » (Suomen kuningatar), « Mademoiselle Africa » tai « la Grande Dame de la Villa Karo ». Äiti olisi varmasti ylpeä nähdessään minun kastelevan terassin vierustan kukkia (kuvassa !) aamuseitsemältä - jos vain saan herättyä ajoissa, jotta ehdin töihinkin kahdeksaksi…kaivossa on sentään sähköllä toimiva pumppu, joten en joudu kasvattamaan hauiksiani vedennostolla. Tosin tuo tarkoittaa myös sitä, että sähkökatkosten aikana vettä ei sitten tule. Katkoksia on usein, toissapäivänä sähköt olivat poissa koko päivän, muutama viikko sitten koko illan aamuyön saakka. Koin hiukan koomiseksi kompurointini pimeässä, kun koetin hoitaa iltatoimiani – silloin en ollut vielä edes löytänyt kynttilöitä, joten valonlähteinäni oli ihanan Samsungin kännykän lisäksi uhkaavasti himmenevä taskulamppu. Mutta mikä romanttisinta: täysikuun aikaan, jos taivas on pilvetön, ei valoa sinänsä edes tarvitse. Kuu valaisee riittävästi. Ja hei, useimmat paikalliset naiset tekevät kaikki kotityönsä niin iltaisin, öisin kuin aamuisinkin pimeässä, mahdollisesti yhden sähkölampun, useimmiten pelkän öljylampun valossa.

Huomasin hauskan ilmiön ensimmäisen kuukauden jälkeen: unohdin ihonvärini; normiksi tuli hyvin nopeasti musta; ja valkoiset näyttivät lähinnä huvittavilta. Harmillista, että itse kuulun noihin hassunnäköisiin ihmisiin! Ensimmäiset viikot olivat muutenkin varsinaista sopeutumisen aikaa, nyt tunnen oikeasti kotiutuneeni, ainakin jossain määrin. Nyt ymmärrän hyvin, miksi stipendiaateille suositellaan pidempiä oleskeluja, sillä kuukausi ei oikein riitä mihinkään. Valkoisen naisen syyllisyys on myös painunut taka-alalle – teen täällä parhaani, ja katson mihin se riittää :)

Ai niin, yksi projekti olisi innokkaille liikenaisille/miehille: tänne pitäisi perustaa internetkahvila! Sellainen on kuulemma ollutkin, mutta nykyään lähin kytkeytymispaikka (Villa Karon ulkopuolella) on Coméssa, 15 kilometrin päässä olevassa tienristeyskaupungissa. Comésta saa myös muita luksustuotteita, kuten jogurttia, sillä siellä on leipomo (niistä saa usein kaikenlaista kivaa, kuten jogurttia, juustoa, erilaisia mehuja ja jäätelöä…). Menopaluu puskataksilla maksaa sinne kuitenkin 800-1000 CFA (n. 1,5€), mikä tarkoittaa paikalliselle ihmiselle päivän ruokarahaa. Lisäksi netin käytön esteenä on atk-osaamisen ja lukutaidon puute – varsinkin tuo jälkimmäinen hankaloittaa monien aikuisten pääsyä tiedonlähteille. Tietokonetta voi sentään oppia käyttämään, jos vain osaa kirjaimet!