Af-riikka

Olen ollut tällä viikolla vapaaehtoistöissä DocPoint -dokumenttielokuvafestivaaleilla. Huomenna työvuorossa Ateneumissa, jos joku sattuu sinne päin tulemaan! En ole sentään pelkästään ollut töissä, vaan olen ehtinyt siinä ohessa muutaman dokumentin näkemäänkin. Vaikka tämän vuoden teema on fiktion ja dokumentin sulautuminen, olen siitä huolimatta ollut lumoutunut todellisuuden (olipa se sitten 'totta' tahi ei) ihmeellisyydestä. Näkemäni dokumentit ovat sinänsä olleet ainakin esittävinään todellisuutta, ensimmäistä tässä kuvailtua lukuunottamatta. Eilen näin kaksi täydellistä vastakohtaa: ensin chileläisen taideplöräyksen Some Kind of Sadness , jota katsoessani aloin väkisinkin torkkumaan. No, mitä muutakaan voi odottaa dokumentilta, jota kuvaillaan sanoilla "poeettinen elokuvaessee". Heräsin seuraavan dokumentin alkaessa, sitä olin varsinaisesti tullut katsomaankin: All White in Barking (2007) lunasti odotukseni. Marc Isaacsin ohjaama ja BBC:n osittain tuottama brit

Joskus kannattaa laittaa televisio päälle oikealta kanavalta. Huomasin Helsingin Sanomista, että FST näyttää jonkinlaisen reportaasin kehitysavusta Afrikassa ja avasin töllön vähän ennen ohjelman alkamista. Kuulin tutunkuuloisen äänen, ja kas, edellisessä ohjelmassa käsiteltiinkin tutkimusmatkailija Georg August Wallinia , asiantuntijana tietenkin laitoksemme opettajien parhaimmistoon kuuluva Kaj Öhrnberg, jonka lukuisilla kursseilla olen opiskeluvuosieni aikana ehtinyt istumaan (mm. erinomainen, jokavuotinen islamin peruskurssi). Ehdin valitettavasti vain näkemään Wallinin haudan Hietaniemen hautausmaalla ja spekulaatiot tämän kuolinsyystä - vahvasti epäiltiin jotakin sukupuolitautia... No, sitten alkoi tuo itse odottamani ohjelma, jonka kerrottiin tarkemmin käsittelevän nimenomaan "Beniniä, maata Länsi-Afrikassa". Ja kappas vaan, ohjelma "Drömmar om bistånd" käsitteli nimenomaan Villa Karoa ja sen kehitysyhteistyötä Grand-Popossa. Etenkin keskityttiin myttyyn me

Kuvassa Sansibarin presidentti, Amani Abeid Karume nauttii rauhassa kookosmaitoaan kaksi vuotta sitten, vaikka maan poliittinen tilanne vaatisi ongelmien vakavuuden tunnustamista. Tänään, 12. tammikuuta on siis tutkimusaiheeni, Sansibarin vuoden 1964 vallankumouksen 44. vuosipäivä. Ajattelin lopulta kirjoittaa jotakin ajastani Sansibarilla, suomen kielellä sekä itseni että siellä tapaamieni ihmisten suojelemiseksi. Graduaiheeni on noin niin kuin laveasti Sansibarin vallankumouksen ja siitä esitettyjen versioiden vaikutus politiikkaan, aineistona sanomalehtiartikkeleita, kolumneja, presidenttien puheita ja muuta, lähinnä kirjallista materiaalia. Erityinen painopisteeni on 1990-luvulla, jolloin valtapuolueen (sattumoisin siis nimeltään "Vallankumouspuolue") virallisesta linjasta poikkeavia mielipiteitä vallankumouksesta ja sen oikeutuksesta tai sen nimissä tehdyistä ihmisoikeuksien loukkauksista alkoi nousta laajempaan keskusteluun. Kuten arvelinkin, ihmisten saaminen haastatt