Af-riikka

Olen jo muutaman viikon aikana ehtinyt havainnoida ulkomaalaisten läsnäoloa Beninissä mitä erilaisemmissa paikoissa. Voisin aloittaa vaikkapa libanonilaisista, sillä ilmeisesti kaikki suurimmat varsinaiset ‘supermarketit’, ainakin Cotonoussa, ovat libanonilaisten omistuksessa. Niinpä Villa Karon aamiaisella nautitaan mm. libanonilaista kahvia - paitsi minä juon Nescaféa…kuin olisi Ranskassa taas! Tuontituotteet tulevat muutenkin vähän mistä sattuu, sillä sunnuntaina tein ruokaa papin perheelle (pienellä avustuksella tosin, ei vielä ihan sujunut tuo maissi-maniokkipuuron keittäminen yksin) argentiinalaisella öljyllä, tänään söin leivän puutteessa turkkilaisia keksejä ja muutama päivä sitten yksi stipendiaatti osti katalonialaista suklaata. Tuonnin kirjo on ymmärrettävää sinänsä, koska Beninin ja naapurimaiden kovin suppeaan teollisuuteen tuntuu kuuluvan lähinnä virvoitusjuomia, olutta ja palmusta saatavia tuotteita. Kaikki muu (kaakao, puuvilla jne.) viedään toisaalle jalostettavaksi. L

Evening at the beach with drums, dancing and a lot of sodabi (palmuviina, palm booze). I haven't started my djembe lessons yet, I'll try that next week or so... A local cemetary. Quite nice with all those palm trees. And all the stones were different, not blackish-grey as in Finland. The annual competition on pulling the rope (köydenveto, what is in English..?), series for both men and women. I was happy I didn't have to compete against those mamas, they looked stronger than these men here! A big fish in Ouidah, the main port of slave trade in the 18th - 19th century, a few million slaves were transported from there. A local football match. Check the excellent goal posts - and I just managed to click a photo during a goal! Some players didn't have any shoes, by the way. Actually I saw this match on the Togolose side, but no visa needed, we just crossed a river...

Maistan. Tuoreesta kalasta ja hedelmistä ei ainakaan tule olemaan pulaa rannikolla asuessa. Ensimmäisen viikon aikana vatsa kuitenkin oireilee tottumattomuuttaan oudosta ruokaympäristöstä. Enpä olisi arvannut, että selviytymispaketin (kiitos Mikko & Anne! tuli todella tarpeeseen...) mustikka-vadelmakeitto voisi maistua niin uskomattoman hyvältä ! Tee ja Possotomé –vesi helpottavat oloa, mutta mitään kovin raskasta ruokaa ei erityisemmin tee mieli syödä. Ruoan syömisen lisäksi sen hankkiminen tuntuu alussa hankalalta, sillä olen aina nälkäinen väärään aikaan ja väärässä paikassa. Pikaruoan käsitettä ei ole samalla tavalla olemassa kuin mihin olen tottunut, vaikka jotakin saattaakin löytää kadunkulmien kojuista. Ravintolassa taas ruoan tilaamisen ja sen saapumisen välillä kulunut aika voi olla mitä tahansa, puolesta tunnista kolmeen tuntiin. Hyvin usein kun tilaus on jätetty, ravintolanpitäjä hurauttaa mopollaan kauppamatkalle hankkimaan aineksia ateriaan. Näin varsinkin ravintoloiss

I don't mean to copy Katriina's blog (sorry, don't have the adress here, maybe you can put in your next comment :)), but it somehow feels best to describe my first days here with feelings, rather than trying to analyze it rationally. So, here we go, first two of the senses, more will come next week! Sight. A huge red star on La place de l’Etoile rouge is a reminiscent of the Marxist past of Benin. It is also one of the first things I manage to see from the window of the airplane – although I don’t have a window on my seat row, I try to peek as much as I can the scenery of the passenger in front of me. The metropole of Cotonou stretches below us, and not very invitingly, I must admit. Luckily idyllic Grand-Popo awaits… There are just way too many things to see for a first-timer, and my eyes can’t get a hold of anything else except clichés of Africa: people carrying things on top of their heads, selling everything from clocks to irons while cars have to stop in traffic ligh

This is something that interests you all, I know that for sure. So please forgive my mistakes in English, I’m writing this in a bit of a hurry right now… Actually, I noticed a fact in Paris I had already forgotten: Frenchmen are so very feminine compared to Finnish men. Well, in Benin the division of sexes is clear: men are men and women are women, as Mika Terho praises - on several occasions - in his book (see the previous post in Finnish). It does tell something that when asking the names of workers’ children in Villa Karo, only the names of women’s children were known, but nobody remembered the names of male workers’ children. One obvious reason is that women bring their children at workplace very often, whereas men don’t. Well, I have been meeting a lot, a lot of new people during these 10 days or so. First impressions are even stronger than in Finland, you can somehow feel the sincerity immediately and predict whom you will end up liking and whom you'll try to run away from a

Aloitan lainauksella Mika Terhon Afrikan päiväkirjasta (2004), josta en tosin voi sanoa pitäneeni paljoa. Mutta seuraava ote osuu vain niin hyvin tämänhetkisiin tunnelmiin : "Afrikkalaisen ajan hitaassa kulumisessa yksi viikko vastaa laskujeni mukaan kuukautta Suomessa. Eli kohta kolmen viikon asemesta olenkin ollut täällä kolme kuukautta. Täällä stressi kuolee ja se kiskotaan ihmisestä irti. Saa olla jo kunnolla kipeä mikäli täällä saa burnoutin ja tipahtaa pois uraputkesta, jonka päätepiste on Co to nou – Kuoleman joen suu." Terho kirjoittaa siis stipendiaattiajastaan Villa Karossa, henrymillermäisen "aistilliseen" (miksi miesten kirjoittama aistillisuus on minusta aina jotain aivan muuta kuin mitä itse käsitän sillä ?) tapaan. Lukekaa itse ja päättäkää, vihaatteko sitä vaiko ette. Itseäni ärsytti lievän egosentrisyyden (taiteilijat !) lisäksi kirjoitusvirheet nimissä (ainoakaan tuntemani ihmisen nimi ei ollut kirjoitettu oikein) tai nimien jättäminen kokonaan po