Olé!

Olin eilen pitkästä aikaa katsomassa flamenco-tanssiesitystä. Edellinen kerta oli viime helmikuussa, jolloin ihan oikea espanjalainen tähti esiintyi Aleksanterin teatterissa. Eilen olin lähiössä, Kanneltalossa, ja hintakin oli opiskelijalle kohtuullinen, vain 10 euroa. Esityksen nimi oli "Rojo - punainen", koreografina Maija Lepistö, musisoimassa bändi La Pandilla ja tanssimassa 13 Lepistön oppilasta, jotka olivat harjoitelleet vuoden ajan erityisessä koulutusprojektissa - tuloksena tämä esitys.

Eturivin paikka saattoi vaikuttaa siihen, että musiikki, tanssi ja tunnelma tempaisivat mukaansa. Vaikka tanssijoiden tekniikka ja koreografioiden vaativuus olivat - ymmärrettävistä syistä - eri luokkaa kuin viime vuonna näkemässäni teoksessa, olin todella otettu. Sen, mitä saattoi vielä puuttua teknisistä taidoista, tanssijat korvasivat tunteella. Seurasin tiiviimmin esiintyjien kasvoja kuin kantapäitä. Ilmeet ja tanssijoista huokuva asenne kertoivat enemmän kuin itse liikkeet; heissä oli flamencotanssijuutta espanjalaisillekin jaettavaksi. Yleisö osoitti suosiotaan raivokkaasti - vaikka suuri osa oli epäilemättä sukulaisia, tuttavia ja flamencon harrastajia, olen samaa mieltä heidän kanssaan: Olé, Rojon tanssijat!

Lähdin Kannelmäestä entistä vakuuttuneempana siitä, että kaivan ne Madridista neljä vuotta sitten ostamani flamenco-kengät varastosta (kunhan vain saan selville, mistä varastosta...) ja palaan parin vuoden tauon jälkeen flamencon pariin. Katselin esityksen aikana myös tanssijoiden hameita, joiden kaavaa yritin hahmotella päässäni: sellaisen leveähelmaisen, liehuvan trikoohameen voisi myös tekaista. Ei se kovin vaikeaa voi olla, eihän? (ks. sarjakuva aiheesta)

Comments

Raúl said…
me gusta mucho tu blog lo visito a diario visita tu el mio y si t gusta deja un comentario y nos enlazamos los blogs

Popular posts from this blog

Ah, les belges!

Henna Senegalese way

Music of Bhutan