Elämää kehittyvässä kaupungissa.

Reilu viikko sekä New Yorkia että YK-uraa takana. Mitään koherenttia ei vielä saa sanottua, joten tästä tulee taas melkoista tajunnanvirtaa.

YK:n osalta olen ehtinyt tutustua pieneen toimistooni ja siellä työskenteleviin mukaviin ihmisiin, osallistua erilaisiin YK:n tapahtumiin ja harjoittelijoiden tapaamisiin ja ennen kaikkea, seisoskella kadunkulmassa tarkistamassa nimiä tapahtumien osallistujalistoilta, jotta ihmiset pääsisivät läpi tiukennetuista turvatarkastuksista. Ehkä vähemmän hohdokasta, mutta yhtä lailla tarpeellista työtä, jota tekevät harjoittelijoiden lisäksi myös muutkin toimistotyöntekijät.

Olen havainnut, että New York muistuttaa itse asiassa kehitysmaaolosuhteita monella tavalla. Ensimmäisen päivän vaikutelmia olivat: kuumaa ja kosteaa (ihan kuin Länsi-Afrikassa!), likaista (kuin missä tahansa kehitysmaassa), valtavasti ihmisiä (suurkaupunki), Yhdysvaltojen lippuja kaikkialla, kuten jokaisen metrovaunun kyljessä ja lentokentällä ympäriinsä. New York ei näytä maailman rikkaimman maan rikkaimmalta kaupungilta Wall Streetin ulkopuolella. Asunnoista löytyy torakoita ja hiiriä, rotat sentään hyppelevät vain metrotunneleissa. Elämä kaupungissa on mukavaa silloin, kun on tarpeeksi rahaa - muuten aika ankeaa, varsinkin kesän lämmön ja ilmaistapahtumien ulkopuolella. Tuloerot ovat valtavat: Wall Streetin ja Harlemin ihmiset elävät täysin eri maailmoissa. Kuva metrosillalta on muuten sen talon katolta, jossa asun tällä hetkellä, Broadwayn ja 125. kadun kulmassa. Minne muuallekaan Afrikan-tutkimuksen opiskelija muuttaisi New Yorkissa kuin Harlemiin..?

Wall Streetin talous romahti aika lailla niillä hetkillä kun saavuin New Yorkiin; Suomesta taas kantautui eilen ikäviä uutisia, jotka päätyivät täällä ulkomaanuutisten pääaiheeksi. Avasin sattumoisin TV:n ensimmäistä kertaa eilen aamulla ja hätkähdin, kun kuvaruutuun lätkäistiin Suomen kartta, lippu, ja kerrottiin parilla lauseella Kauhajoen tapahtumista. Eräs vanhempi Afrikan-tutkija-herrasmies kommentoi asiaa minulle myös kadulla, kun odottelin erään tapahtuman osanottajia saapuviksi. Newyorkilaiset seuraavat kyllä maailman tapahtumia ja pilkkaavat Sarah Palinia olan takaa aina kun mahdollista, mutta kuinkahan lienee asian laita muualla maassa..?

Aivan kuin sattumoisin Suomi näkyy (ja kuuluu) NY:ssa muutenkin tämän viikon aikana: konsertoimaan saapuvat peräkkäisinä päivinä niin Nightwish, Sonata Arctica, Apocalyptica kuin Amorphis. Tekevätkö ne jotain Amerikan yhteiskiertuetta vai..?!?

New Yorkin ensimmäiset päivät eivät sinänsä sujuneet kovinkaan ruusuisesti omalta kohdaltani. Asunto, johon luulin muuttavani, olikin huijaus, ja poliiseilta apua kysellessäni sain osakseni vain hippusen myötätuntoa, joitakin heikkoja neuvoja ja lausahduksen: "This is New York, honey!" Niin todellakin on, vaikkakin melko erilaista kuin oletin: Manhattanin keskustan ulkopuolella varsin mukavaa ja pikkukaupunkimaista. Brooklynissa voisi vaikka asuakin, ydinkeskustassa en! Viihdyn nyt täällä Länsi-Harlemissakin, Columbian yliopisto on ihan naapurissa ja kaikki tarvittava löytyy läheltä: 50 metrin etäisyydellä on ainakin neljä eri supermarkettia/deliä, kiinalainen, japanilainen, meksikolainen ja kuubalainen ravintola, pesula, metroasema, sekä tietenkin McDonald's, Subway ja Shell - moni näistä on auki vuorokauden ympäri. Kaikkea saa, jos on vain rahaa maksaa siitä. Pitänee paikkansa kaikkialla, mutta se vain jotenkin korostuu täällä. Mittarina voisi pitää sitä, että kuulut joko niihin joilla on tai joilla ei ole. iPhone(a), siis :) Kaikilla on jo se!