Mitä sitten olen tehnyt Uppsalasta palaamiseni jälkeen? En ainakaan kirjoittanut gradua, paitsi yhtenä päivänä tällä viikolla - siihen voin palata sitten syyskuussa, kun muutkin tarmokkaat uudet ja vanhat opiskelijat täyttävät kirjastot ja luentosalit. Sen sijaan olen:
* tehnyt töitä kahdelle eri taholle
* nähnyt kuuden vuoden takaista kämppistäni
* nähnyt kolmen vuoden takaista työkaveriani
* etsinyt uutta asuntoa ja löytänyt sellaisen
* festaroinut Ruisrockissa, sieltä muistan parhaiten Kentin, HIMin ja Interpolin
* tanssinut neljä päivää afrokurssilla, kolme tuntia päivässä (opettajana Papson Norsunluurannikolta/Pariisista)
* matkustanut sukujuhlille Savoon
* vieraillut Valamon luostarissa (perinteinen kesäretki)
* tavannut Suomessa vierailevia ja/tai asuvia beniniläisiä tuttuja
* käynyt pienemmillä keikoilla Helsingissä muun muassa Libertéssä ja Kuudennella Linjalla
* emännöinyt puolalaista ystävätärtä neljän vuoden takaa, Pariisin vaihto-opiskeluvuodeltani
* osallistunut Punaisen Ristin toimintaan ja kursseihin
* pelannut jalkapalloa
* voivotellut Suomen kesäsäätä aika monen ihmisen kanssa (på svenska: sommaren är kort, det mesta regnar bort)
* syönyt aika paljon mansikoita
Mitä haluaisin vielä tehdä tänä kesänä:
* pitää päivän lomaa ja istua puistoissa, kun ei ole vielä liian kylmä (jos vain tulisi sateeton päivä jossain vaiheessa)
* lukea Sofi Oksasen Puhdistuksen (varauksessa kirjastosta)
* nähdä uuden Batman-elokuvan
* käydä jossakin Art Goes Kapakka -tapahtumassa
* syödä vielä lisää mansikoita, vaikka nyt onkin jo liian myöhäistä - vai onko?

Suomen kesä. Elokuinen yö Hakaniemessä.

0 comments:
Post a Comment